Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.12.2021/Pykälä 119

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ahoniemen ranta-asemakaavan muutos

 

Tekla 07.10.2021 § 92 

 

 

 

Valmistelija Antti Hirvikallio, maankäyttöinsinööri

 p. 040 835 7826

 antti.hirvikallio@taipalsaari.fi

 

 

 

Kyläniemessässä Aholan ranta-asemakaava-alueen maanomistaja on esittänyt kaavan päivitystä. Maanomistaja on valinnut kaavamuutoksen laatijaksi FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy:n.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy Aholan ranta-asemakaavan muutoksen käynnistämisen seuraavilla ehdoilla:
- Kaavamuutos koskee koko ranta-asemakaavaa ja päivitys tehdään kokonaisvaltaisesti mm. rakennetun tilanteen, kulkuväylien ja pohjavesialueiden suhteen
- rakennuspaikkojen lukumäärä ei muutu
Lisäksi FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy hyväksytään kaavan laatijaksi.
Kaavatyöstä vastaavat henkilöt täyttävät maankäyttö- ja rakennuslain vaatimuksen kaavan laatijan pätevyydelle.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

Tekla 09.12.2021 § 119  

268/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Antti Hirvikallio, maankäyttöinsinööri

 p. 040 835 7826

 antti.hirvikallio@taipalsaari.fi

 

 

 

FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy on laatinut 25.10.2021 päivätyt kaavaluonnosasiakirjat. Kaavamuutoksen tarkoituksena on muuttaa voimassa olevassa ranta-asemakaavassa lähivirkistysalueeksi osoitettu alue maa- ja metsätalousalueeksi ja osoittaa sinne rakennusala varastorakennukselle. Lisäksi tarkistetaan korttelissa 3 rakennusalojen rajauksia toteutunut rakentaminen huomioiden.
 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa kaavaluonnosaineiston MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Tänä aikana kuullaan osalliset ja tarpeelliset viranomaiset.

 

Päätös Tekninen lautakunta päättää asettaa kaavaluonnosaineiston MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Tänä aikana kuullaan osalliset ja tarpeelliset viranomaiset.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa