Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 09.12.2021/Pykälä 120

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kuivaketveleen yrityspuiston asemakaava, luonnosvaihe

 

Tekla 

Valmistelija: Antti Hirvikallio, maankäyttöinsinööri

p. 040 835 7826

antti.hirvikallio@taipalsaari.fi

 

 

Kunnalla on suuri tarve kaavoittaa sopivia yritystontteja hyvältä sijainnilta ja pohjavesivesialueiden ulkopuolelta. Tekninen osasto on kartoittanut sopivia vaihtoehtoja ja päätynyt esittämään Etelä-Ketveleen aluetta seututie 408 varresta. Kunta omistaa kyseisen alueen ja siinä olisi noin 4 - 4,5 ha maata yritystonttialueeksi.


Alueen työpaikkakaavoittaminen ei tulisi vaikeuttamaan alueen tulevaa asuinalueen suunnittelua.


Alueelta löytyy jo valmiiksi asemakaavan pohjakartta, joka on parhaillaan päivityksessä. Asemakaavan selvityksissä pystytään hyödyntämään meneillään olevan yleiskaavan vastaavia selvityksiä.

 

Oheismateriaali - alustava kaava-alueen rajaus

 

 

Tj Tekninen lautakunta päättää käynnistää Ketveleen yrityspuiston asemakaavan laadinnan tilalla Kuivaketvele 831-445-1-3. Kaavan tavoitteena on löytää yritystoimintaan sopivia rakennusalueita, jotka ovat kustannustehokkaasti liitettävissä oleviin verkostoihin.

 

Tekla Hyväksyttiin.

 

 

Tekla 09.12.2021 § 120  

227/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Antti Hirvikallio, maankäyttöinsinööri
p. 040 835 7826
antti.hirvikallio@taipalsaari.fi

 

Kaavaluonnosta on valmisteltu nyt noin puolen vuoden ajan ja on laadittu vaihtoehtoisia kaavan runkomalleja varsinaisen kaavatyön jatkosuunnittelun pohjaksi. Kolmesta eri runkomallista on valittu yksi vaihtoehto jatkosuunnittelun pohjaksi.

 

Asemakaavalla muodostuvat uudet korttelialueet 101 ja 102, jotka on varattu toimitilarakennusten alueiksi merkinnällä KTY. Ohjeellisia KTY-tontteja on varattu kortteliin 101 7 kpl ja kortteliin 102 3 kpl.

Kortteliin 103 muodostuu jo rakentuneita AO-r -tontteja 4 kpl.

Suojaviheraluetta EV muodostuu noin hehtaarin verran.

Lisäksi muodostuu katu- ja kevyenliikenteen alueita.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa 2.11.2021 päivätyt kaavaluonnosasiakirjat sekä niitä vastaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Tänä aikana kuullaan osalliset ja tarpeelliset viranomaiset.

 

Päätös Tekninen lautakunta päättää asettaa 2.11.2021 päivätyt kaavaluonnosasiakirjat sekä niitä vastaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Tänä aikana kuullaan osalliset ja tarpeelliset viranomaiset.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa