RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Paikallinen sopimus työntekijöiden ja viranhaltijoiden kokouspalkkioista
Ytr 18.03.2024 § 8
Valmistelija Maija Suoanttila, henkilöstöasiantuntija
puh. 040 637 6723
maija.suoanttila@taipalsaari.fi
Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
puh. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Tällä hetkellä Taipalsaaren kunta korvaa työntekijöilleen, viranhaltijoilleen ja johtaville viranhaltijoilleen työnantajan osoittamiin ja työajan ulkopuolelle asettuviin kokouksiin osallistumisen kunnanvaltuuston 16.6.2021 hyväksymän ja 1.8.2021 voimaantulleen Taipalsaaren kunnan luottamushenkilöiden palkkio- ja korvausperusteet -ohjeistuksen mukaisesti siten, miten ko. ohjeistuksessa säädetään henkilöstön kokouspalkkioista.
KVTES:n III luvun 4 §:n 1 momentin mukaan: "Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä." Näin ollen toimielimien (mm. lautakunta, kunnanhallitus, kunnanvaltuusto) kokouksiin osallistutaan työajalla, mikä koskee myös johtavia viranhaltijoita. Asiasta on muistutettu henkilöstöä intranetin uutisella 9.2.2024.
Työnantajan määräämiin kokouksiin osallistuminen tulisi korvata työntekijöille/viranhaltijoille (pl. johtavat viranhaltijat) antamalla vastaava aika vapaata tai KVTES:n III luvun 18-19 §:n mukaisilla työaikakorvauksina silloin, kun kokous sijoittuu iltaan tai viikonloppuun, ja KVTES:n III luvun 13 §:n ja 16 §:n mukaisina lisä- ja ylityökorvauksina, jos kokouskseen osallistumisesta muodostuu lisä- tai ylityötä. Johtaville viranhaltijoille ei puolestaan lähtökohtaisesti suoriteta lisä-, yli-, ilta-, yö-, vuoro-, lauantai- ja sunnuntaityön sekä varallaolo korvauksia KVTES:n II luvun 17 §:n mukaan.
Paikallisesti voidaan kuitenkin sopia, että kokouksiin osallistuminen korvataan edellä mainittujen KVTES:n mukaisten korvausten sijasta KVTES:n II luvun 14 §:n mukaisilla kertapalkkioilla. Tämä käytäntö edellyttää kuitenkin Kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen 12 §:n mukaista paikallista sopimusta.
Kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen 13 §:n 1 ja 2 momentti:
Asianomainen työnantaja ja pääsopijajärjestöt voivat paikallisesti sopia virka- ja työehtosopimuksen harkinnanvaraisia palvelussuhteen ehtoja koskevasta paikallisesta neuvottelumenettelystä siten kuin edellä 12 §:ssä on todettu. Jollei paikallisesti ole toisin sovittu, asianomainen viranomainen on velvollinen noudattamaan tämän pykälän määräyksiä.
Ennen kuin työnantaja päättää viranhaltijoiden/työntekijöiden kannalta merkittävistä virka- tai työehtosopimuksen harkinnanvaraisten määräysten soveltamista koskevista yleisistäperiaatteista tai perusteista, pitää asiasta pyydettäessä käydä neuvottelut asianomaisten pääsopijajärjestöjen edustajien kanssa. Näissä neuvotteluissa pitää pyrkiä mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen edellä mainittujen sopimusmääräysten täytäntöönpanoa koskevista yleisistä periaatteista ja perusteista. Neuvotteluista tulee, jos jokin neuvotteluosapuoli sitä vaatii, laatia pöytäkirja, josta käy ilmi osapuolten näkemykset mahdollisine perusteluineen
Kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen 13 §:n soveltamisohjeen mukaan:
Neuvottelumenettelyllä pyritään käyttämään hyväksi paikallista asiantuntemusta ja lisäämään paikallistason vastuuta sopimusten soveltamisessa.
Neuvottelujen kohde
13 §:n mukaiset neuvottelut on käytävä mm. seuraavissa tapauksissa:
1) työnantajalla on valmisteltu merkittävä harkinnanvaraisten määräysten soveltamista koskeva yleinen periaateratkaisu kuten harkinnanvaraisen virkavapaan myöntämistä, virkavapaa-ajan harkinnanvaraisia palkkoja, kielilisän myöntämistä, kokous- ja luentopalkkioita koskevat yleiset periaatteet.
//
Vaikka mm. kertapalkkion ja henkilökohtaisen palkanosan soveltaminen onkin jätetty neuvotteluvelvoitteen ulkopuolelle, niiden myöntämisessä noudatettavista yleisistä periaatteista on kuitenkin tarkoituksenmukaista neuvotella 13 §:n mukaisesti, jollei niitä muutoin käsitellä henkilöstön kanssa.
//
Taipalsaaren kunnan hallintosäännön 26 §:n mukaisesti paikallinen sopimus edellyttää kunnanhallituksen hyväksynnän.
Liitteenä on pääluottamushenkilöille eli pääsopijajärjestöjen edustajille kommentoitavaksi paikallisen sopimuksen luonnos työntekijöiden ja viranhaltijoiden kokouspalkkioista. Tehy on 2.11.2023 vastannut ja ilmoittanut työnantajalle, ettei Taipalsaaren kuntaan ole saatu valittua tehyläistä luottamushenkilöä ja että ammattiosasto ilmoittaa myöhemmin, kuka tai ketkä ammattiosastosta neuvottelevat paikallisesti jäsenten asioista. Tämän jälkeen työnantaja ei ole vastaanottanut Tehyltä ilmoituksia.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Pääluottamushenkilöt eli pääsopijajärjestöjen edustajat perehtyvät paikallisen sopimuksen luonnokseen. Asiaan palataan seuraavassa yt-ryhmän kokouksessa, mikä järjestetään huhtikuun puolenvälin jälkeen.
Päätös Hyväksyttiin.
Ytr 29.04.2024 § 16
Valmistelija Maija Suoanttila, henkilöstöasiantuntija
puh. 040 637 6723
maija.suoanttila@taipalsaari.fi
Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
puh. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Paikallisen sopimuksen luonnos työntekijöiden ja viranhaltijoiden kokouspalkkioita koskien on ollut pääluottamushenkilöillä eli pääsopijajärjestöjen edustajilla perehdyttävänä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Työnantaja esittää, että paikalliseen sopimukseen lisätään seuraavat asiat:
1) lause koskien sopimuksen päivittämistä: Tämän paikallisen sopimuksen sisältöä ja sen mahdollisia päivitystarpeita arvioidaan samassa yhteydessä, kun luottamushenkilöiden valtuustokausittaisia kokouspalkkioperusteita päivitetään.
2) lause koskien sopimuksen irtisanomista: Tämä paikallinen sopimus voidaan Kunta- ja hyvinvointialan pääsopimuksen IV luvun 12 §:n mukaisesti milloin tahansa irtisanoa päättymään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisen tiedoksi antamisesta, minkä jälkeen noudatetaan asianomaisen valtakunnallisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksiä.
Lisäksi työnantaja esittää, että paikallinen sopimus hyväksytään edellä mainituin lisäyksin.
Päätös Yt-ryhmä hyväksyi paikallisen sopimuksen päätösehdotuksessa esitetyin lisäyksin ja esittää paikallisen sopimuksen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.
Kh 06.05.2024 § 76
1/01.02.01.01/2024
Valmistelija Maija Suoanttila, henkilöstöasiantuntija
puh. 040 637 6723
maija.suoanttila@taipalsaari.fi
Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
puh. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Katso YT -ryhmä 29.4.2024 § 16 valmisteluteksti.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy paikallisen sopimuksen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |