Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 75

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Henkilöstöraportti 2023

 

Henkilöstöraportti 2023

 

Ytr 29.04.2024 § 15 

 

 

 

Valmistelija Maija Suoanttila, henkilöstöasiantuntija

 puh. 040 637 6723

 maija.suoanttila@taipalsaari.fi

 

 

Kunnan henkilöstöraportti ja tilinpäätös kertovat kunnan toiminnasta ja talouden tarkastelusta sekä rakentavat perustan henkilöstöjohtamiselle ja työyhteisöjen jatkuvalle kehittämiselle. Henkilöstöraportissa arvioidaan muutossuuntia, jotka tulevat vaikuttamaan henkilöstövoimavaroihin, ja se on tarkoitettu sekä työyhteisön ja johdon että luottamushenkilöiden käyttöön.

 

Henkilöstöraportin tiedot perustuvat mm. henkilöstöhallinnon ja työterveyshuollon palveluntuottajan tietojärjestelmistä kerättyihin sekä kunnan työsuojelutoimikunnalta saatuihin tietoihin. Tietojen keräämisessä on noudatettu Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n antamaa henkilöstöraporttisuositusta yhdenmukaisesti kerättävien ja raportoitavien tunnuslukujen osalta. Henkilöstöraportti kattaa kuntaan työ- ja virkasuhteessa olevan henkilöstön. Osaa tunnusluvuista seurataan vain vakinaisen henkilöstön osalta.

 

Henkilöstöraportti käsitellään ensin kunnan yt-ryhmässä, jonka jälkeen kunnanhallitus vastaa henkilöstöraportin hyväksymisestä. Tämän jälkeen henkilöstöraportti esitellään kunnanvaltuustolle itsenäisenä asiakirjana samanaikaisesti tilinpäätöksen kanssa. Hyväksytty henkilöstöraportti julkaistaan toimielinten käsittelyn jälkeen henkilöstölle kunnan sisäisessä intranetissä.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

 

Päätösehdotus Yt-ryhmä merkitsee tiedoksi vuoden 2023 henkilöstöraportin ja esittää sen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin kokoussa sovituin työsuojelutoimikunnan toimintakertomukseen tehdyin pienin korjauksin.

 

 

Kh 06.05.2024 § 75  

46/01.00.02/2024  

 

 

Valmistelija Maija Suoanttila, henkilöstöasiantuntija

 puh. 040 637 6723

 maija.suoanttila@taipalsaari.fi

 

 

 

Katso YT-ryhmän 29.4.2024 § 15 valmistelu teksti.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2023 henkilöstöraportin.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa