RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.02.2026/Asianro 22
Kh 09.02.2026
38/02.00/2026
Valmistelija Kari Kuuramaam kunnanjohtaja
p. 040 1417758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Taustaa
Saimaanharjun koulun henkilöstö on kirjelmöinyt sivistyslautakunnalle ja kunnanhallitukselle 19.12.2025 lähetetyllä sähköpostilla. Kirjelmässä henkilöstö haluaa tuoda esille huolensa kouluun kohdistuvan 25 000 euron säästön vaikutuksista oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Säästö on esitetty haettavan ryhmäkokoja kasvattamalla. Henkilöstö kertoo tiivistetysti, että ryhmäkokojen kasvattaminen johtaa tukiresurssien tarpeen kasvuun. Peinillä ryhmillä tätä tarvetta ei ole niin paljon. Aiemmat yhdistämiset kesken yläkouluvuosien on henkilöstön mukaan näyttänyt tämän selvästi.
Lisäksi henkilöstö peräänkuuluttaa, että onko rehtorin toimivallan päättää koulun talousarvion puitteissa valtuuston hyväksymien eurojen käytöstä. He viittaavat hallintosäännön 34 §:n (rehtorin tehtävät ja toimivalta), jossa sanotaan rehtorin tehtävänä olevan vastata opetuksen järjestämisestä omassa yksikössään. Kirjelmässä kysytään, että eikö myönnetyn resurssin kohdentaminen yksikön sisällä ole nimenomaan opetuksen järjestämistä.
Koulun henkilöstö esittääkin, että he voisivat etsiä 25 000 eurolle muita säästökohteita kuin ryhmäkokojen kasvattaminen.
Rehtorin toimivalta
Hallintosäännön 34 §:n 1 kohta määrittelee rehtorin toimivallasta yllä mainitulla tavalla. Sen lisäksi hallintosäännön pykälät 20 ja 21 määrittelevät muiden johtajien ja esihenkilöiden yleisestä toimivallasta ja tehtävistä mm. seuraavaa:
-”Toimintayksikön esihenkilö vastaa toimintayksikön toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa toimialajohtajan alaisuudessa.”, sekä ”johtaa, kehittää ja valvoo toimintayksikköä kunnanvaltuuston asettamien päämäärien, strategisten pläätösten ja tavoitteiden mukaisesti” (20 §).
-”Esihenkilön tehtävänä on omalta osaltaan vastata johtamansa yksikön henkilöstön, talouden ja toiminnan suunnittelusta ja seurannasta” (21 §).
Toisin sanoen rehtorilla, joka on toimintayksikkönsä (koulun) johtaja ja esihenkilö, on nimenomainen toimivalta johtaa myös johtamansa yksikön taloutta.
Muuta
Kuntastrategian valmistelussa on vahvasti tuotu esille laadukkaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen varmistaminen niin, että kaikki oppilaat omaisivat tarpeelliset perustaidot ja -tiedot peruskoulun jälkeen. Ryhmäkoon kasvattaminen ei tätä tavoitetta juurikaan edistä, kuten opettajat kirjelmässän tuovat esille.
Johtopäätös
Johtopäätöksenä voi todeta, että hallintosääntö antaa riittävät toimivaltuudet toimintayksiköille vastata omasta taloudenpidostaan.
Lisäksi henki strategian valmistelussa on ollut se, että oppimisen laatua mielummin vahvistetaan kuin heikennetään.
Oppilasmäärät yläkoululla tulevat tulevina vuosina laskemaan. Tätä silmällä pitäen perusopetuksessa on tehtävä pitkän aikavälin suunnitelmaa siitä, miten tähän kehitykseen vastataan.
Perustelut
Hallintosäännön 26 § kohta 1
Hallintosäännön 20,21 ja 34 §.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää sivistystoimelle seuraavaa:
1) kouluille esitetyt säästötoimet haettaisiin ensisijaisesti muualta kuin ryhmäkokoja kasvattamalla ja, että
2) kannustetaan hallintosäännön mahdollistamaan toimintatapaan, jossa toimintayksiköt (koulut) voivat suunnitella toimintansa yksikön johtajan (rehtori) johdolla vahvistettujen talousarviomäärärahojen ja käyttötaloussuunnitelman puitteissa.
Lisäksi kunnanhallitus nimeää työryhmän valmistelemaan tulevien vuosien perusopetuksen resurssien kohdentamista oppilasmäärän muutokset, kuntastrategia ja kuntatalouden tilanne huomioiden.
Päätös