Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuustoaloite / Puhdas sisäilma kunnan omistamissa kiinteistöissä

 

Kv 27.04.2022 § 26 

 

 

 

 Turo Haapamäki jätti SDP:n valtuustoryhmän puolesta valtuustoaloitteen.  Valtuustoaloite on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

    

 

 

 

 

 

 

Kh 25.03.2024 § 53 

 

 

 

Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja

p. 040 637 4246

 tuomas.yliruka@taipalsaari.fi

 

 

SDP:n 27.4.2022 jättämä valtuustoaloite puhtaasta sisäilmasta kunnan omistamissa kiinteistöissä on jäänyt viemättä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Valtuustoaloite on ollut teknisellä toimella tiedossa ja aloitteessa toivottuihin toimenpiteisiin on ryhdytty.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää aloitteen tekniselle toimelle valmisteltavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Tekla 25.04.2024 § 30  

41/00.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Tekninen toimi on kehittänyt, ja kehittää edelleen, sisäilmaolosuhteiden seurantaa julkisissa kohteissa kuten koulut ja päiväkodit. Ulkopuolista sisäilmakonsulttia käytetään tarvittaessa tarkempiin tutkimuksiin, mutta näiden käyttöä harkitaan aina tapauskohtaisesti. Ulkopuoliseen sisäilmakartoitukseen mittauksineen ja analysointeineen menee kohdekohtaisesti tuhansia euroja.

Tekniseen toimeen on hankittu omaan käyttöön liikuteltavia, sisäilmaa mittaavia laitteistoja ja näitä käytetään aina tarvittaessa kohteissa, joissa koetaan sisäilman suhteen jotain poikkeavaa.

 

Jos kohteita halutaan seurata kokoaikaisesti ja tätä dataa jaettaisiin kokoaikaisesti käyttäjille, niin siihen löytyy erilaisia järjestelmiä mittausantureineen. Sisäilmaseurantajärjestelmän rakentaminen kunnan kouluihin, päiväkotiin, kirjastoon, nuorisotalolle ja kunnantalolle on nykyisen tekniikan puitteissa mahdollista. Kaikkien edellä mainittujen  kohteiden investointikustannus mittausantureineen olisi noin 50 000 €, jonka lisäksi vuosittainen käyttökustannus tulisi olemaan 5 000-10 000 €. Tällä hetkellä tähän ei ole varattu investointi- eikä käyttökustannus määrärahoja.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa kunnanhallitukselle vastineen selostusosan mukaisesti.

 

Päätös Tekninen lautakunta on käynyt keskustelua asiasta ja toteaa, että asian suhteen on tehty oikeita toimia ja toimintaa kehitetään edelleen. Lautakunta esittää asian kunnanhallitukselle selostusosan mukaisesti.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa