RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.11.2022/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tehtäväalueen Elinvoimapalvelut (320) talousarvion määrärahamuutokset
Kh 07.11.2022 § 376
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Hallintosäännön 67 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviosta päättäessään valtuusto päättää myös sitovuustason.
Valtuusto on päättänyt talousarvion hyväksymisen yhteydessä vuodelle 2022, että valtuustoon nähden sitovia eriä ovat tehtäväaluekohtaiset sisäiset + ulkoiset toimintakulut määrärahoina ja vastaavasti ulkoiset + sisäiset toimintatuotot tuloarviona (bruttoperiaate).
Toimintavuoden aikana on tehty tehtäväalueella Elinvoimapalvelut (320) toiminnallisia ja taloudellisia muutoksia, jotka kohdentuivat kustannuspaikalle Hätä- ja tilapäismajoitus (3230).
Kunnanvaltuusto päätti 17.5.2022 / 32 § hyväksyä ukrainalaisten pakolaisten hätä- ja tilapäismajoituksesta, sen organisoinnista ja toiminnan aloituksen budjetoinnista sekä määrärahamuutoksista.
Sittemmin toiminta vakiintui ns. kuntamallin mukaiseksi, sopimuspohjaiseksi toiminnaksi. Entisessä sairaalarakennuksessa (Taipolis) on ollut majoittuneena vuoden aikana keskimäärin reilut 70 henkilöä. Toimintaa on jouduttu järjestämään vahvalla henkilöstömiehityksellä mm. viranomaismääräysten takia (yövalvonta). Tämä takia kuntamallin mukainen korvaus ei ole kattanut kaikkia toiminnan kustannuksia. Toisaalta menoissa on teknisen toimen sisäistä vuokraa n. 30 000 euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi lisämäärärahaesitykset vuoden 2022 talousarvioon tehtäväalueelle 320 Elinvoimapalvelut :
Toimintatuotot + 60 000 euroa
Toimintamenot + 120 000 euroa.
Päätös Hyväksyttiin.
Kv 15.11.2022 § 68
208/00.02.01/2021
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy lisämäärärahaesitykset vuoden 2022 talousarvioon tehtäväalueelle 320 Elinvoimapalvelut :
Toimintatuotot + 60 000 euroa
Toimintamenot + 120 000 euroa.
Päätös Hyväksyttiin.
Hanne Seppäläinen jääväsi itsensä (palvelussuhdejäävi) ja poistui asian käsittelyn ajaksi klo 18.07 - 18.12 kokouksesta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |