RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Esityslista 27.04.2026/Asianro 26
Selvityspyyntö henkilöstön kunnanhallitukselle osoittamien kirjelmien käsittelyperiaatteiden tasapuolisuudesta
Kh 23.03.2026 § 49
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Kunnanvaltuustolle on 13.2.2026 saapunut selvityspyyntö koskien kunnan käytäntöjen yhdenmukaisuutta ja tasapuolisuutta. Kunnanvaltuusto on siirtänyt selvityspyynnön kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Allekirjoittaneet pyytävät kunnanvaltuustolta vastausta kirjelmässä esitettyihin käsittelyperiaatteiden käytäntöihin.
Sivistystoimenjohtaja on pyydetty kuultavaksi pykälän osalta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Päätösehdotus annetaan kokouksessa.
Päätös
Päätettiin jättää asia pöydälle.
Kirsi Leinonen poistui klo 19.04.
Kh 13.04.2026 § 65
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 1517758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus toteaa vastauksessaan seuraavaa:
Kunnallisen toimielimen (esim. kunnanhallituksen) asioiden käsittelyä ohjaavat useat toisiaan täydentävät normit ja asiakirjat. Voidaan tunnistaa seuraavat säädökset ja periaatteet:
- kuntalaki, yleiset pakottavat säännöt
- hallintosääntö, keskeisin käytännön ohjaus
- toimielimen omat toimintaperiaatteet, täydentävänä
- hallintolaki ja hyvän hallinnon periaatteet
- Kuntaliiton suositukset, tukevina ohjeina.
Kunnanhallituksen asioiden käsittelyn ydinperiaate on esittelymenettely. Toisin sanoen hallintosäännöksen mukainen esittelijä vastaa toimielimen asioiden valmistelusta ja esittelystä. Hallintosäännössä on säädös tästä periaatteesta poikkeamisesta.
Selvityspyynnössä otetaan esille kaksi henkilöstön laatimaa kirjelmää. Toinen on nimettömänä esille tuotu ja työsuojeluilmoitukseksi tulkittu kirjelmä. Ja toinen aloitteeksi luokiteltu kirjelmä. Tähän todettakoon, ettei ratkaisevaa ole mitä otsikossa lukee ("kirjelmä", "ilmoitus", "aloite"), vaan mihin oikeusperustaan kirjelmä tosiasiallisesti nojaa ja mitä menettelyä se käynnistää.
Työsuojeluasian oikeusperustana on työturvallisuuslaki. Tällöin työnantajalla on velvollisuus ryhtyä toimiin. Työnantajan on selvitettävä asia ja ryhdyttävä tarvittaessa asianmukaisiin toimiin. Nämä henkilöstöä koskevat asiat tulkitaan myös operatiivisiksi, joissa käsittelyvastuu on johdolla. Ja on huomioitava, että nämä ovat yleensä salassa pidettävänä käsiteltävä. Näillä periaatteilla on myös Taipalsaarella toimittu työsuojellullisen asian kohdalla.
Aloitteeksi luokitellun kirjelmän osalta ei ole varsinaista välitöntä toimintapakkoa, mutta kirjelmä synnyttää kuitenkin velvoitteen ottaa asia käsittelyyn ja antaa siitä vastaus. Kuntalain 23 §:n mukaan aloite voi tulla:
- kunnan asukkaalta
- luottamushenkilöltä
- henkilöstöltä
- yhteisöltä.
Asioiden käsittelyssä pitää arvioida kysymystä, että mitä lakisääteistä velvoitetta asiakirja, kirjelmä tai aloite käynnistää? Sen lisäksi asiakirjat tmv. voivat sisältää monenlaisiin oikeusperiaatteisiin pohjautuvia asioita. Toisin sanoen asioiden käsittelyyn ottamisessa ja niiden käsittelyssä joudutaan tapauskohtaisesti harkitsemaan oikea tapa toimia.
Päätös
Hyväksyttiin.
Kv 27.04.2026
67/00.02.00/2026
Kunnanhallitus on käsitellyt 13.4.2026 kokouksessaan selvityspyynnön henkilöstön kunnanhallitukselle osoittamien kirjelmien käsittelyperiaatteiden tasapuolisuudesta 12.2.2026 ja antanut yllä olevan vastineen, joka viedään valtuustolle tiedoksi.
Päätös