RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 13.04.2026/Asianro 67
Valtuustoaloite Tien 408 ja Suur-Saimaantien turvallisuuden parantaminen
Kv 16.03.2026 § 21
Päätös
Keskustan valtuustoryhmän Kirsi Rehunen jätti aloitteen jossa esitetään, että Taipalsaaren kunta ryhtyy toimenpiteisiin sekä tien 408 että Suur-Saimaantien turvallisuuden parantamiseksi. Erityinen tarve on tien 408 reunoihin toteutettavilla leveillä piennaralueilla, koska nykyisellään piennaralueen kokonaan puuttuessa sekä jalankulun että pyöräilyn turvallisuus on puutteellinen.
Aloitteessa esitetään, että Taipalsaaren kunta yhdessä Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ja Väyläviraston kanssa käynnistää suunnittelun ja toimenpiteet, joilla
- Levennetään tien 408 reuna-alueita, jotta jalankulku ja pyöräily ovat turvallisempia.
- Parannetaan Suur-Saimaantien yleistä kuntoa osana laajempaa perusparannusta.
Allekirjoitettu aloite on pöytäkirjan liitteenä.
Kh 13.04.2026
21/00.02.00/2026
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Keskustan valtuustoryhmän Kirsi Rehunen jätti aloitteen jossa esitetään, että, että Taipalsaaren kunta yhdessä Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ja Väyläviraston kanssa käynnistää suunnittelun ja toimenpiteet, joilla
- Levennetään tien 408 reuna-alueita, jotta jalankulku ja pyöräily ovat turvallisempia.
- Parannetaan Suur-Saimaantien yleistä kuntoa osana laajempaa perusparannusta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus siirtää aloitteen kunnan teknisen toimen käsiteltäväksi.
Päätös