RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 227
Periaatepäätös Taipalsaaren vanhan sairaalan (Taipolis) jatkosta
Tekla 13.11.2025 § 116
Valmistelija Samuli Kakko, tekninen toimi
p. 040 774 9252
samuli.kakko@taipalsaari.fi
Taipalsaaren kunnanvaltuuston hyväksymän asuntopoliittisen ohjelman yhteydessä on päätetty, että vanhasta sairaalasta (Taipolis) ja sen jatkosta on tehtävä periaatepäätös vuoden 2025 loppuun mennessä.
Taipalsaaren vanhan sairaalan tulot ja menot ovat vuonna 2025 ovat ennusteen mukaan seuraavat: menot 269 264 ja tulot 196 160 €. Tilikauden tuloksen arvioidaan olevan liki 75 000 € miinuksella.
Rakennuksen kunto on huono ja kunnostaminen vaatisi suuria investointeja. Kiinteistön LVIS tekniikka on vanhaa ja vaatisi kokonaisuudessaan uusinnan. Esimerkkiksi kuluvana vuonna, tähän päivään mennessä, kohteen viemäreissä on ollut seitsemän mittavampaa tukkeumaa, joiden avaamiseen on mennyt liki 10 000 €.
Pelkän LVIS tekniikan uusimisen hintalappu kohoaa kolmeen miljoonaan euroon.
Rakennuksen purkukustannuksiksi on arvioitu noin 900 000 €.
Rakennuksessa on vuosien saatossa sattunut useampia vesivahinkoja, jotka ovat vahingoittaneet rakenteita. Osassa rakennusta on selvästi havaittavissa sisäilmaongelmaa. Esimerkiksi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kotihoidon yksikkö siirrettiin rakennuksessa toiseen paikkaan sisäilmaongelmien takia.
Vanhan sairaalan alue on vuonna 2016 ostettu kunnalle sillä ajatuksella että kaikki rakennukset puretaan pois ja tilalle kaavoitetaan uutta rakentamista. Alue on rakennettavuudeltaan hyvää harjualuetta. Muu Sairaalamäen alue on jo kaavoitettu pientalovaltaiseksi alueeksi, mutta vanhan sairaalan osa on jätettu tästä ulkopuolelle.
Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli
Päätösehdotus Tekninen lautakunta linjaa Taipalsaaren vanhan sairaalan osalta, että rakennuksen korjaamiseen ei ohjata rahoitusta. Koska rakennuksessa on vielä toimintaa, niin rakennuksen sulkemista esitetään vuoden 2027 tai 2028 alusta lähtien. Tällöin nykyisille toimijoille jää riittävästi aikaa etsiä toiminnoilleen korvaavia tiloja. Lisäksi lautakunta pyytää Taipalsaaren kunnanhallitusta ja kunnanvaltuustoa ottamaan kantaa rakennuksen tulevaisuudesta.
Päätös Tekninen lautakunta linjaa Taipalsaaren vanhan sairaalan osalta, että rakennuksen korjaamiseen ei ohjata rahoitusta. Koska rakennuksessa on vielä toimintaa, niin rakennuksen sulkemista esitetään vuoden 2027 tai 2028 alusta lähtien. Tällöin nykyisille toimijoille jää riittävästi aikaa etsiä toiminnoilleen korvaavia tiloja. Lisäksi lautakunta pyytää Taipalsaaren kunnanhallitusta ja kunnanvaltuustoa ottamaan kantaa rakennuksen tulevaisuudesta. Lisäksi Taipalsaaren kunnan tekninen lautakunta linjaa, että vanha sairaala tulee purkaa viipymättä kun nykyisille toimijoille voidaan osoittaa korvaavia toimitiloja.
Kh 08.12.2025
257/02.06.00/2025
Valmistelija Kari Kuuramaa
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Vanhassa sairaalarakennuksessa on tällä hetkellä vuokralla mm. hyvinvointialueen kotihoidon yksikkö, sekä hyvinvointialueen ostamaa palveluasumista. Näin ollen kokonaisuudessa pitää ottaa huomioon hyvinvointialueen suunnitelmat hyvinvointiaseman vuodeosaston ja ostettavan palveluasumisen suhteen. Sairaalarakennuksessa palveluasumista tuottaa Mehiläisen Ykköskoti. Heille on osoitettavissa tontteja uudisrakentamista varten
Tämän lisäksi sairaalarakennuksessa toimii kunnan työllistämisyksikkö ja heidän pitämänsä kierrätysmyymälä. Tälle toiminnalle olisi osoitettavissa tilaa vanhalta paloasemalta. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että hyvinvointialue toteuttaa investointisuunnitelmansa mukaisen uuden paloaseman rakentamisen vuonna 2028.
Sen lisäksi rakennuksesta on osoitettu tiloja mm. käsityöläisille, yhdistystoimintaan, bänditoimintaan ja varastotiloiksi.
Rakennuksessa on n. 6000 neliötä. Tästä noin puolet on käytössä. Ja tästä käytöstä karkeasti puolesta tekninen toimi on saanut paikkakunnan vuokratason mukaista vuokratuloa. Tämän takia ison rakennuksen lämmityskustannukset lankeavat isolta osaltaan verovaroin maksettavaksi. Kuten tekninen toimi on laskenut, niin tällä hetkellä se lasku on vuodessa n. 75 000 euroa.
Tekninen toimi on arvioinut, että rakennuksen vanhentuneen talotekniikan uusimisen kustannukset olisivat noin 3 mill. euroa. Rakentamisen purkukustannuksiksi on arvioitu n. 900 000 euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että vanha sairaalarakennus (Taipolis) puretaan vuonna 2029 ja rakennuksen toimintojen alasajo tehdään vuosien 2027 ja 2028 aikana.
Päätös