Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Määrärahamuutos Saimaanharjun koulun ulkoalueen investoinnille

 

Tekla 25.04.2024 § 26 

 

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Vuoden 2024 investointiohjelmaan on Saimaanharjun koulun ulkoalueen investoinnille arvioitu menoja 300 000 €. Tuloja ei ole vuodelle 2024 arvioitu lainkaan, vaan tulot on merkattu investointiosaan tuleville vuosille. Valtion tukipäätöksen mukaisesti olemme oikeutettuja hakemaan tukea 30% myönnetystä valtionavustuksesta (205 000 €), kun työt kohteessa aloitetaan. Tämän johdosta vuoden 2024 investointiosan tuloihin on tehtävä määräraha muutos +61 500 €.

Lisäksi esitetään lisäystä menoihin saman verran, jolloin kokonaismenot olisivat vuonna 2024 361 500 €.

Esitetty muutos ei muuta koko hankkeen kokonaiskustannuksia, jotka jakautuvat useammalle vuodelle.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää hallitukselle ja edelleen valtuustolle määrärahamuutosta selostusosan mukaisesti vuoden 2024 investointiosaan Saimaanharjun koulun ulkoalueen investoinnille.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Kh 06.05.2024 § 69  

40/10.03.01.07/2024  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Katso Teknisen lautakunnan 25.4.2024 § 26 valmistelu teksti.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle määrärahamuutosta selostusosan mukaisesti vuoden 2024 investointiosaan Saimaanharjun koulun ulkoalueen investoinnille.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle määrärahamuutosta niin, että lisätään vuodelle 2024 tuloja 61 500 € sekä menoja 61 500 €.

Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösesityksen mukaan ja esittää määrärahamuutosta edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa