RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2023/Pykälä 155
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintojohtajan irtisanoutuminen ja hallintojohtajan viran auki julistaminen
Kh 04.09.2023 § 155
3/01.01.04.00/2023
Valmistelija Maija Suoanttila, henkilöstöasiantuntija
p. 040 637 6723
maija.suoanttila@taipalsaari.fi
Hallintojohtaja Jarkko Koho on 22.8.2023 ilmoittanut irtisanoutuvansa hallintojohtajan virastaan kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisen irtisanoutumisajan mukaisesti siten, että hänen viimeinen viranhoitopäivänsä on 5.9.2023.
Hallintojohtajan virka avataan hakuun ajalle 5.-30.9.2023 liitteen mukaisella hakuilmoituksella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee hallintojohtajan irtisanoutumisen tietoonsa saatetuksi ja julistaa hallintojohtajan viran haettavaksi liitteen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Jarkko Koho poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi klo 16.40-16.53, palvelussuhde- ja toimeksiantosuhdejäävi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |