Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.08.2023/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Uuden tien nimeäminen, Vanhanrannantie

 

Tekla 24.08.2023 § 57  

171/10.02.05/2021  

 

 

Valmistelija Eetu-Ville Venäläinen
p. 040 352 6999
eetu-ville.venalainen@taipalsaari.fi

 

 

Taipalsaaren kunnan tekninen lautakunta on päättänyt käynnistää osoitejärjestelmän päivityksen vuonna 2018. Osana osoitejärjestelmän päivitystä on tarpeen nimetä uusia teitä haja-asutusalueella ja taajamassa sekä tehdä muutoksia olemassa oleviin teihin.

 

Uusien teiden nimeäminen on tarpeen pelastushenkilöstön paikalle ohjaamisen helpottamiseksi, sekä osoitteiston yhtenäistämiseksi. Kansniementien ja Virtasalmentien osoitteiston epäselvyydestä on tullut ilmoitus, jonka yhteydessä uuden tien nimeämisen tarpeellisuus on noussut esiin. Tällä hetkellä kyseisellä alueella saman nimettömän tien varrella on yhteensä neljä rakennettua rakennuspaikkaa.

 

Kyseinen tie erkanee Virtasalmentieltä noin 590 metrin päässä tien alkupisteestä. Nykyisin rakennuspaikkojen osoitteet ovatkin tämän mukaan 59a, 59b, 59 ja 59c, kyseisessä järjestyksessä pohjoisesta etelään. Nimeämällä tie uudella nimellä, päästään eroon osoitteiden epäloogisesta järjestyksestä.

 

Uuden nimettävän tien pituus on noin 560 metriä. Tie johtaa alueelle, jonka pohjoispuolella on "Vanhanrannanselkä" ja eteläpuolella "Vanhanrannanlahti". Tämän vuoksi uudelle tielle esitetään nimeä Vanhanrannantie.

 

Uuden nimettävän tien varrella olevia kiinteistöjen ja rakennuspaikkojen omistajia tiedotetaan asiasta kirjeitse. Rakennustarkastaja määrittää uudet kiinteistökohtaiset osoitteet.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy uuden tien nimeämisen oheismateriaalina olevien karttaliitteiden mukaisesti Vanhanrannantieksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa