RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 102
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
AEBR:n ulkorajojen työryhmän seminaari
Kh 08.05.2023 § 103
152/00.03.01/2022
Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja
p. 040 154 0531
jarkko.koho@taipalsaari.fi
Etelä-Karjalan liitto on jäsenenä Euroopan raja-alueiden liitossa (Association of Border Regions, AEBR). AEBR:n alla toimivassa ulkorajojen työryhmässä puheenjohtajana toimii Etelä-Karjalan liiton yhteyspäällikkö Johannes Moisio.
Muuttunut geopoliittinen tilanne koskettaa koko EU:n itärajaa ja sillä on laajat vaikutukset myös Etelä-Karjalaan. AEBR:n kautta Etelä-Karjalalla on mahdollisuus ottaa kokoaan suurempi rooli eurooppalaisessa keskustelussa ja luoda tarvittavia yhteyksiä alueen elinvoiman vahvistamiseksi.
AEBR on esittänyt Etelä-Karjalan liitolle yhteistyötä ja osallistumista seminaariin, jossa muuttuneesta geopoliittisesta tilanteesta ja yhteistyöstä raja-alueiden välillä on mahdollisuus keskustella.
Etelä-Karjalan liitto on kutsunut Taipalsaaren kunnan mukaan matkalle.
Esittelijä Hallintojohtaja Jarkko Koho
Päätösehdotus Vs. kunnanjohtajan päätösesitys
Kunnanhallitus päättää, että Taipalsaaren kunta osallistuu yhdessä Etelä-Karjalan liiton edustajien kanssa järjestettävään ulkorajojen työryhmän AEBR:n seminaariin, nimeää sinne Taipalsaaren kunnan edustajan ja päättää, että Taipalsaaren kunta vastaa seminaarimatkan vakuutusturvasta edustajansa osalta.
Päätös Kunnanhallitus päätti, että Taipalsaaren kunta osallistuu yhdessä Etelä-Karjalan liiton edustajien kanssa järjestettävään ulkorajojen työryhmän AEBR:n seminaariin, nimeää sinne Taipalsaaren kunnan edustajaksi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja päättää, että Taipalsaaren kunta vastaa seminaarimatkan vakuutusturvasta edustajansa osalta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |