Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Uuden tien nimeäminen, Korkvuorentie

 

Tekla 16.03.2023 § 23  

171/10.02.05/2021  

 

 

Valmistelija 

Valmistelija: Eetu-Ville Venäläinen
p. 040 352 6999
eetu-ville.venalainen@taipalsaari.fi

 

 

Taipalsaaren kunnan tekninen lautakunta on päättänyt käynnistää osoitejärjestelmän päivityksen vuonna 2018. Osana osoitejärjestelmän päivitystä on tarpeen nimetä uusia teitä haja-asutusalueella ja taajamassa sekä tehdä muutoksia olemassa oleviin teihin.

 

Uusien teiden nimeäminen on tarpeen pelastushenkilöstön paikalle ohjaamisen helpottamiseksi, sekä osoitteiston yhtenäistämiseksi. Tällä hetkellä Kyläniemen Korkvuoren alueella on yhteensä 4 rakennettua rakennuspaikkaa, joiden osoitenumerointien päivityksen yhteydessä uuden tien nimeäminen on noussut ajankohtaiseksi.

 

Kyseinen tie erkanee Soukkionniementiestä noin 560 metrin päässä sen alkupäästä. Aiemmin rakennuspaikkojen osoitteet ovatkin olleet tämän mukaan 56a, 56b, 56c ja 56d. Uuden nimettävän tien pituus on noin 370 metriä. Tien itäpuolella sijaitsee "Korkvuori" niminen mäki, jonka vuoksi uudelle tielle esitetään nimeä Korkvuorentie.

 

Uuden nimettävän tien varrella olevia kiinteistöjen ja rakennuspaikkojen omistajia tiedotetaan asiasta kirjeitse. Rakennustarkastaja määrittää uudet kiinteistökohtaiset osoitteet.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy uuden tien nimeämisen oheismateriaalina olevien karttaliitteiden mukaisesti Korkvuorentieksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyy uuden tien nimeämisen oheismateriaalina olevien karttaliitteiden mukaisesti Korkvuorentieksi.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa