RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lisämäärärahaesitys kirkonkylän koululle
Tekla 21.04.2022 § 40
Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja
p.040 774 9252
samuli.kakko@taipalsaari.fi
Kirkonkylän koulun ilmanvaihtokanaviston nuohous koulun uudemmassa osassa on suoritettu viimeeksi seitsemän vuotta sitten, vanhaa osaa ei ole nuohottu lainkaan. Ilmanvaihtokanavistojen nuohouksille on suositeltu 10 vuoden väliä. Nuohous tulisi näin ollen suorittaa koko kanavistolle. Kustannusarvio nuohouksille on 30 000 €.
Koulun äänentoistolaitteisto on tullut tiensä päähän ja kaiutinjärjestelmäkään ei ole nykyisten ohjeistuksien mukainen. Työn kustannusarvio on 15 000 €, jotta järjestelmä saadaan nykyaikaistettua. Äänentoistolaitteiston ja keskusradion uusimisella nostetaan koulun turvallisuutta.
Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että vuoden 2022 investointibudjettiin lisätään Kirkonkylän koulle 45 000 euron määräraha ilmanvaihtokanaviston nuohoukselle ja äänentoistolaitteistojen uusimiselle.
Päätös Hyväksyttiin
Kh 09.05.2022 § 96
208/00.02.01/2021
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2022 investointibudjettiin lisätään Kirkonkylän koululle 45 000 euron määräraha ilmanvaihtokanaviston nuohoukselle ja äänentoistolaitteistojen uusimiselle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |