RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.02.2022/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen toimen toimintakertomus ja talousarvion toteutuminen vuodelta 2021
Tekla 24.02.2022 § 151
291/02.02.02/2021
Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja
p. 040 774 9252
samuli.kakko@taipalsaari.fi
Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikauden tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Talousarvion sitovia eriä ovat kuntalain 65 §:n mukaisesti valtuuston hyväksymät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot.
Talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta ja siihen liittyvästä raportoinnista vastaavat tehtäväalueiden toiminnasta ja taloudesta vastaavat toimielimet ja viranhaltijat.
Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy toimintakertomuksen sekä talousarvion toteutumisen vuodelta 2021 ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.
Päätös Hyväksyttiin
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |