RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 138
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Taipalsaaren nuorisovaltuuston toimintasääntö |
Nuorisovaltuuston asettaminen kunnanhallituksen toimikauden loppuun
Kh 21.08.2023 § 146
Valmistelija Jarkko Koho, hallintojohtaja
p. 040 154 5031
jarkko.koho@taipalsaari.fi
Taipalsaaren nuorisovaltuusto on taipalsaarelaisten nuorten poliittisesti sitoutumaton ryhmä, jonka tehtävänä on osaltaan vastata Nuorisolain 8 §:n toteutumisesta Taipalsaaren kunnassa. Kyseisen pykälän mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Käytännössä tarkoituksena on saada nuorten ääni kuulumaan kunnallisessa päätöksenteossa. Taipalsaarella nuorisovaltuusto on osa nuorisopalveluiden toimintaa ja kuuluu kunnanhallituksen alaisuuteen.
Nuorisovaltuustoon nimetään jäsenistö kaksivuotiskaudeksi niistä nuorista, jotka haluavat ilmoittautua tehtävään vapaaehtoisiksi. Mikäli toimintaan on enemmän kuin 12 halukasta nuorta, järjestetään vaalit.
Nuorisovaltuutettuja aiemmalla kunnanhallituksen nimeämällä kaudella ovat olleet Joel Koskimäki, Amanda Vihmakoski, Aino Aaltonen, Eeli Grén, Emma Rehn, Tico Tirronen, Jusa Kauppinen, Matias Forstén ja Samu Pulli.
Taipalsaaren nuorisovaltuuston toimintasäännössä (oheismateriaali) määritellään nuorisovaltuuston toimintaperiaate, tehtävät, kokoonpano, kokousmenettely, budjetti sekä todetaan kokouspalkkion maksamisesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää nuorisovaltuuston jäseniksi:
- Jere Leinonen, puheenjohtaja
- Eeli Grén, varapuheenjohtaja
- Matilda Vihmakoski, sihteeri
- Samu Pulli
- Matias Forstén
- Emma Rehn
- Tico Tirronen
Päätös Hyväksyttiin.
Kh 30.09.2024 § 138
151/00.02.01/2021
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Taipalsaaren nuorisovaltuusto on taipalsaarelaisten nuorten poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ryhmä, jonka tehtävänä on osaltaan vastata Nuorisolain (1285/2016) 24 §:n toteutumisesta Taipalsaaren kunnassa. Kyseisen pykälän mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Käytännössä tarkoituksena on saada nuorten ääni kuulumaan kunnallisessa päätöksenteossa. Taipalsaarella nuorisovaltuusto on osa nuorisopalveluiden toimintaa ja kuuluu kunnanhallituksen alaisuuteen.
Taipalsaaren kunnan hallintosäännön 14 § mukaan Kunnanhallitus asettaa nuorisovaltuuston kunnanhallituksen toimikauden ajaksi. Kunnanhallitus hyväksyy nuorisovaltuustolle toimintasäännön, joissa todetaan muun muassa toimielimen lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät, jäsenten lukumäärä ja valintatapa, toimikausi, erottaminen kesken toimikauden, kokous- ja toimintakäytännöt, puheenjohtajan valinta, sihteerin tehtävien hoitaminen, toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen sekä yhteistyö hyvinvointialueen vastaavan vaikuttamistoimielimen kanssa.
Taipalsaaren nuorisovaltuuston toimintasäännössä (oheismateriaali) määritellään nuorisovaltuuston toimintaperiaate, tehtävät, kokoonpano, kokousmenettely, budjetti sekä todetaan kokouspalkkion maksamisesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää nuorisovaltuuston jäseniksi kunnanhallituksen toimikauden loppuun
- Samu Pulli, varapuheenjohtaja Valtuusto, Tekninen lautakunta
- Kaarle Leinonen, sihteeri Tekninen lautakunta (varalla), Hyvinvointialueen NuVa
- Matias Forstén Sivistyslautakunta (varalla), Liikenneturvallisuustyöryhmä, Hyvinvointialueen NuVa
- Iida Kaivola Hyvinvointityöryhmä
- Uma Kinnunen Hyvinvointityöryhmä (varalla), Liikenneturvallisuustyöryhmä (varalla)
- Kaisla Marttinen Sivistyslautakunta
Päätös Hyväksyttiin
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |