Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Teknisen toimen taksojen päivitys tarvittavilta osin

 

Tekla 25.04.2024 § 26  

241/02.02.00/2021  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Teknisen toimen tehtävänä on ylläpitää Taipalsaaren kunnan kiinteistöjen vuokrataksoja. Pääsääntöisesti taksat päivitetään syyskaudella, jolloin hinnastot astuvat voimaan seuraavan vuoden alusta. Tarpeen vaatiessa lautakunta voi päivittää hinnastoa muulloinkin.

 

On havaittu tarve tarkentaa olemassa olevaa hinnastoa.

 

Väinölän osalta on hinnastoon määritelty taksa "Aikuisten liikuntavuoro 12 € ilman sen tarkempaa määrittelyä.

Lisäksi Väinölän voi hinnaston mukaan vuokrata yksityistilaisuuteen puoleksi vuorokaudeksi, koko vuorokaudeksi tai viikonlopun ajaksi.

 

Käytäntöjen selkeyttämiseksi esitetään, että Väinölän osalta muutetaan hinnastoa seuraavasti:

 

  • Tuntivuokra - siistit sisätilaisuudet, jonka jälkeen tila on seuraavien käytettävissä ilman välisiivousta 12 €/h*.
  • 6-12 tuntia - sisältää tilan siivouksen kunnan toimesta ennen seuraavaa vuokrausta* kuntalaisille 276 € ja ulkopaikkakuntalaisille 386 €
  • alle 6 tuntia - sisältää tilan siivouksen kunnan toimesta ennen seuraavaa vuokrausta* kuntalaisille 166 € ja ulkopaikkakuntalaisille 220 €
  • Viikonloppu - sisältää tilan siivouksen kunnan toimesta ennen seuraavaa vuokrausta* kuntalaisille 497 € ja ulkopaikkakuntalaisille 662 €

 

*tarkennetaan ohjeistusta "vuokraajan vastuut ja ohjeet" , joka annetaan vuokrauksen yhteydessä

 

Vuokranantajalla on tapauskohtaisesti oikeus tarkemmin määritellä tilaisuuden sopivuus tuntivuokraukseen.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää päivittää Väinölän taksoja selostusosan mukaisesti

 

Päätös Hyväksyttiin

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa