RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkistus
Keskusva 05.02.2024 § 27
Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi
Ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely keskusvaalilautakunnassa on
selostettu Oikeusministeriön vaaliohjeessa nro 1, sivuilla 48 - 76.
Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten,
että perjantaina 9.2.2024 ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestys-
asiakirjat ehditään käsitellä viimeisessä kokouksessa.
Lähetekuoret avataan siten, että niiden sisältö ei vahingoitu. Lähetekirjeet
ja vaalikuoret erotetaan toisistaan. Hyväksytyt vaalikuoret lajitellaan
äänestysalueittain, samoin lähetekirjeet.
Ennakkoäänestys jätetään ottamatta huomioon, jos:
- Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin.
- Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä.
- Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida todeta, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai
päätellä kuka on äänestänyt. - Kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.
Kun äänestys jätetään huomioon ottamatta, on siitä tehtävä merkintä
pöytäkirjaan. Vaalikuorta ei saa avata. Kun äänestys on vastaanotettu
manuaalisesti, äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon ei tehdä minkäänlaista merkintää.
Keskusvaalilautakunnan tulee todeta saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä. Samoin tulee todeta, montako niistä on merkitsemättä äänioikeusrekisteriin ja tehdä hyväksytyistä ennakkoäänestysasiakirjoista merkintä äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon.
Keskusvaalilautakunta lajittelee lähetekuoret äänestysalueittain, avaa ne ja päättää äänestyksen hyväksymisestä.
Keskusvaalilautakunta sulkee hyväksytyt vaalikuoret kestävään
päällykseen, joka sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon
säilytykseen.
Lisäksi keskusvaalilautakunnan tulee todeta ennakkoäänestysten
jakautuminen äänestysalueittain.
Keskusva 07.02.2024 § 30
163/00.00.00.01/2023
Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi
Keskusvaalilautakunta jatkaa ennakkoäänestysasiakirjojen käsittelyä.
Todetaan saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä ja jakaumat, sekä merkitään kirjaamattomat äänioikeusrekisteriin. Avataan asiakirjat ja päätetään niiden hyväksymisestä.
Suljetaan hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.
Päätös Todettiin, että saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja on 624kpl, joista kirjeäänestyksiä 1 kpl ja muita kirjaamattomia 23 kpl. Sihteeri merkitsi 24 kpl kirjaamatonta äänioikeusrekisteriin.
Keskusvaalilautakunta avasi kokouksessa 624 kpl ennakkoäänestys asiakirjaa, jotka kaikki päätettiin hyväksyä.
Keskusvaalilautakunta sulki hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, jotka sinetöitiin ja toimitettiin kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.
Todettiin, että äänestysalueittain ennakolta äänestäneet jakautuivat
seuraavasti:
001 Kirkonkylä 301
002 Merenlahti 25
003 Vehkataipale 76
004 Kirjamoi 222
Yhteensä 624 kpl
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |