RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 24.01.2024/Pykälä 15
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastus
Keskusva 22.01.2024 § 12
Valmistelija
Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi
Ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely keskusvaalilautakunnassa on
selostettu Oikeusministeriön vaaliohjeessa nro 1, sivuilla 48 - 76.
Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten,
että perjantaina 26.1.2024 ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestys-
asiakirjat ehditään käsitellä viimeisessä kokouksessa.
Lähetekuoret avataan siten, että niiden sisältö ei vahingoitu. Lähetekirjeet
ja vaalikuoret erotetaan toisistaan. Hyväksytyt vaalikuoret lajitellaan
äänestysalueittain, samoin lähetekirjeet.
Ennakkoäänestys jätetään ottamatta huomioon, jos:
- Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin.
- Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä.
- Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida todeta, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai
päätellä kuka on äänestänyt. - Kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus.
Kun äänestys jätetään huomioon ottamatta, on siitä tehtävä merkintä
pöytäkirjaan. Vaalikuorta ei saa avata. Kun äänestys on vastaanotettu
manuaalisesti, äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon ei tehdä minkäänlaista merkintää.
Keskusvaalilautakunnan tulee todeta saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä. Samoin tulee todeta, montako niistä on merkitsemättä äänioikeusrekisteriin ja tehdä hyväksytyistä ennakkoäänestysasiakirjoista merkintä äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon.
Keskusvaalilautakunta lajittelee lähetekuoret äänestysalueittain, avaa ne ja päättää äänestyksen hyväksymisestä.
Keskusvaalilautakunta sulkee hyväksytyt vaalikuoret kestävään
päällykseen, joka sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon
säilytykseen.
Lisäksi keskusvaalilautakunnan tulee todeta ennakkoäänestysten
jakautuminen äänestysalueittain.
Päätös Todettiin, että saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja on 734 kpl, joista kirjeäänestyksiä 0 kpl ja muita kirjaamattomia 23 kpl. Sihteeri merkitsi 22 kpl kirjaamatonta äänioikeusrekisteriin. Yhden kirjaamattoman osalta tarvitaan lisäselvityksiä ja asiaa selvitellään seuraavassa keskusvaalilautakunnan kokouksessa.
Keskusvaalilautakunta avasi kokouksessa 733 kpl ennakkoäänestys asiakirjaa, jotka kaikki päätettiin hyväksyä.
Keskusvaalilautakunta sulki hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, jotka sinetöitiin ja toimitettiin kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.
Todettiin, että äänestysalueittain ennakolta äänestäneet jakautuivat
seuraavasti:
001 Kirkonkylä 299
002 Merenlahti 8
003 Vehkataipale 59
004 Kirjamoi 367
Yhteensä 733 kpl
Keskusva 24.01.2024 § 15
163/00.00.00.01/2023
Valmistelija
Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi
Keskusvaalilautakunta jatkaa ennakkoäänestysasiakirjojen käsittelyä.
Todetaan saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä ja jakaumat, sekä merkitään kirjaamattomat äänioikeusrekisteriin.
Avataan asiakirjat ja päätetään niiden hyväksymisestä.
Suljetaan hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.
Päätös Todettiin, että saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja on 716 kpl, joista kirjeäänestyksiä 1 kpl ja muita kirjaamattomia 19 kpl. Sihteeri merkitsi kaikki kirjaamattomat äänioikeusrekisteriin.
Saapunut kirjeäänestys käsiteltiin oikeusministeriön ohjeistuksen mukaisesti.
Keskusvaalilautakunta avasi kokouksessa 716 kpl ennakkoäänestys asiakirjaa, jotka kaikki päätettiin hyväksyä.
Keskusvaalilautakunta sulki hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, jotka sinetöitiin ja toimitettiin kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.
Edellisessä kokouksessa käsittelemättä jätetty ennakkoäänestysasiakirja vaatii edelleen lisäselvityksiä ja siitä tehdään päätös seuraavassa kokouksessa.
Todettiin, että äänestysalueittain ennakolta äänestäneet jakautuivat
seuraavasti:
001 Kirkonkylä 329
002 Merenlahti 13
003 Vehkataipale 85
004 Kirjamoi 289
Yhteensä 716
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |