RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.09.2023/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Puolivuotisraportti 2023
Tarla 06.09.2023 § 35
121/02.02.02/2023
Vuoden 2023 puolivuotisraportti on käsitelty sivistyslautakunnassa 23.8.2023 § 67 ja teknisessä lautakunnassa 24.8.2023 § 55. Kunnanhallitus käsittelee puolivuotisraportin 4.9.2023 § 156 ennen 6.9.2023 pidettävää tarkastuslautakunnan kokousta.
Koko kunnan alkuvuoden 2023 tuloslaskelma on 891 028 euroa ylijäämäinen. Taloudellinen tulos suhteessa budjetoituun tulokseen on ajalla 1.1.-30.6.2023 parempi kuin budjetoitu johtuen pääosin verotulojen ennakoitua paremmasta kasvusta.
Toiminnallisten tavoitteiden saavuttaminen on ollut alkuvuoden osalta kohtuullisen hyvää.
Oheismateriaali -Vuoden 2023 puolivuotisraportti
-Kp 2000 Tarkastus ja arviointi, pitkä tuloslaskelma 1-6 kk
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee vuoden 2023 puolivuotisraportin tietoonsa saatetuksi.
Päätös Tarkastuslautakunta merkitsi vuoden 2023 puolivuotisraportin tietoonsa saatetuksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |