RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 197
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalipäivän äänestyspaikat presidentinvaaleissa 2024
Kh 30.10.2023 § 197
163/00.00.00.01/2023
Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi
Presidentinvaalien vaalipäivän äänestys toimitetaan ensimmäisen vaalin osalta 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin osalta 11.2.2024 äänestysalueilla klo 9.00 - 20.00 välisenä aikana. Äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallituksen on määrättävä vaalipäivän
äänestyspaikat. Taipalsaaren kunnan voimassa olevat äänestysalueet ja niiden äänestyspaikat ovat olleet kolmissa viime vaaleissa seuraavat:
Äänestysalue | Äänestyspaikka |
001 Kirkonkylän äänestysalue | Kunnantalo, Kellomäentie 1 |
002 Merenlahden äänestysalue | Merenlahden kenttäosuuskunnantalo, Orjainniementie 20 |
003 Vehkataipaleen äänestysalue | Vehkataipaleen koulu, Kanavakuja 7 |
004 Kirjamoin äänestysalue | Saimaanharjun koulu, Ankeriaantie 10
|
Ennakkoäänestys järjestetään Saimaanharjulla Taipalsaaren kirjastossa, Kuhatie 3 ja kirkonkylässä kunnantalolla, Kellomäentie 1.
Äänestyspaikkojen osalta tulee huomioida niiden pysyvyys, jotta äänestäjät löytävät helposti äänestyspaikan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa
Päätösehdotus Kunnanhallitus määrää Taipalsaaren kunnan vuoden 2024 presidentinvaalien vaalipäivien äänestyspaikat yllä määriteltyjen äänestysalueiden ja -paikkojen mukaisesti:
Äänestysalue Äänestyspaikka
001 Kirkonkylän äänestysalue Kunnantalo, Kellomäentie 1
002 Merenlahden äänestysalue Merenlahden kenttäosuuskunnan-
talo, Orjainniementie 20
003 Vehkataipaleen äänestysalue Vehkataipaleen koulu, Kanavakuja 7
004 Kirjamoin äänestysalue Saimaanharjun koulu,
Ankeriaantie 10
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |