Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 66

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Katuvalaistus osana kunnan energiansäästötalkoita

 

Tekla 21.09.2023 § 66  

141/10.03.01.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 puh. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Kunnan katualueilla katuvalot olivat sammutettuina kesällä 2023 toukokuun alusta elokuun loppuun. Kesäaikana, jolloin luonnon valoa riittää hyvin, on perusteltua pitää katuvalaistus poissa käytöstä. Kuntalaisilta on tullut jonkinverran palautetta elokuun lopun valaistuksista ja vuodelle 2024 esitetään, että katuvalaistus olisi poissa käytöstä 1.5-15.8.2024 välisenä aikana.

Muuna aikana katuvalaistus on päällä aika- ja hämäräohjauksen mukaisesti, sekä sammutettuna yöaikaan 00.00-04.00 välisenä aikana.

 

 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää kytkeä katuvalaistuksen kokonaan pois aikavälillä 1.5-15.8.2024 välisenä aikana. Muuna ajankohtana katuvalaistus on poiskytkettynä aikavälillä 00.00-04.00.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa