Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastus

 

Keskusva 27.03.2023 § 11 

 

 

 

Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri

p. 0400 228 556

juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen käsittely keskusvaalilautakunnassa on

selostettu Oikeusministeriön vaaliohjeessa nro 1, sivuilla 46 - 74.

 

Kunnan keskusvaalilautakunnalle saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten,

että perjantaina 31.3.2023 ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestys-

asiakirjat ehditään käsitellä viimeisessä kokouksessa.

 

Lähetekuoret avataan siten, että niiden sisältö ei vahingoitu. Lähetekirjeet

ja vaalikuoret erotetaan toisistaan. Hyväksytyt vaalikuoret lajitellaan

äänestysalueittain, samoin lähetekirjeet. 

 

Ennakkoäänestys jätetään ottamatta huomioon, jos:

  1. Ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin.
  2. Vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asia­ton merkintä.
  3. Lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida to­de­ta, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai
    päätellä ku­ka on äänestänyt.
  4. Kotiäänestyksen lähetekirjeestä puut­tuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön ni­mi­kir­joi­tus.

Kun äänestys jätetään huomioon ottamatta, on siitä tehtävä merkintä
pöy­­kir­jaan. Vaalikuorta ei saa avata. Kun äänestys on vastaanotettu
manuaalisesti, äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon ei tehdä minkäänlaista merkintää.

 

Keskusvaalilautakunnan tulee todeta saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä. Samoin tulee todeta, mon­ta­ko niistä on merkitsemättä äänioikeusrekisteriin ja tehdä hyväksytyistä ennakkoäänestysasiakirjoista merkintä äänioikeusrekisteriin tai vaaliluetteloon.

 

Keskusvaalilautakunta lajittelee lähetekuoret äänestysalueittain, avaa ne ja päät­tää äänestyksen hyväksymisestä.

 

Keskusvaalilautakunta sulkee hyväksytyt vaalikuoret kestävään
pääl­lyk­seen, joka sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon
säi­ly­tyk­seen.

 

Lisäksi keskusvaalilautakunnan tulee todeta ennakkoäänestysten
jakautuminen äänestysalueittain.

     

 

Päätös Todettiin, että saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja on 574 kpl, joista kirjeäänestyksiä 0 kpl ja muita kirjaamattomia 8 kpl. Sihteeri merkitsi kaikki kirjaamattomat äänioikeusrekisteriin.
Keskusvaalilautakunta avasi kokouksessa 574 ennakkoäänestys asiakirjaa, jotka kaikki päätettiin hyväksyä.
Keskusvaalilautakunta sulki hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, jotka sinetöitiin ja toimitettiin kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.

Todettiin, että äänestysalueittain ennakolta äänestäneet jakautuivat
seuraavasti:
001   Kirkonkylä          262
002   Merenlahti              0
003   Vehkataipale        30
004   Kirjamoi              282

Yhteensä                     574

 

 

Keskusva 29.03.2023 § 14 

 

 

 

Valmistelija  Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri

p. 0400 228 556

juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

Keskusvaalilautakunta jatkaa ennakkoäänestysasiakirjojen käsittelyä. Todetaan saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä ja jakaumat, sekä merkitään kirjaamattomat äänioikeusrekisteriin.

Avataan asiakirjat ja päätetään niiden hyväksymisestä.

Suljetaan hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.

    

 

Päätös Todettiin, että saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja on 763 kpl, joista kirjaamattomia on 23 kpl. Sihteeri merkitsi kaikki kir­jaa­mat­to­mat äänioikeusrekisteriin.

Keskusvaalilautakunta avasi kokouksessa 763 en­nak­ko­ää­nes­tys ­asia­kir­jaa, jotka kaikki päätettiin hyväksyä.

Keskusvaalilautakunta sulki hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, jot­ka sinetöitiin ja toimitettiin kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi.

Todettiin, että äänestysalueittain ennakolta äänestäneet jakautuivat seu­raa­vas­ti:
001   Kirkonkylä           324
002   Merenlahti             31
003   Vehkataipale          97
004   Kirjamoi              311

Yhteensä                     763

 

 

Keskusva 31.03.2023 § 17  

53/00.02.10/2023  

 

 

Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri

p. 0400 228 556

juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

 

Keskusvaalilautakunta jatkaa ennakkoäänestysasiakirjojen käsittelyä. Todetaan saapuneiden ennakkoäänestysasiakirjojen kappalemäärä ja jakaumat, sekä merkitään kirjaamattomat äänioikeusrekisteriin.

Avataan asiakirjat ja päätetään niiden hyväksymisestä.

Suljetaan hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, sinetöidään ja toimitetaan kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi. 

 

  

 

Päätös Todettiin, että saapuneita ennakkoäänestysasiakirjoja on 126 kpl, joista kirjaamattomia 4 kpl.

Keskusvaalilautakunta avasi kokouksessa 126 en­nak­ko­ää­nes­tys ­asia­kir­jaa, jotka kaikki päätettiin hyväksyä.
Sihteeri merkitsi neljä hyväksyttyä kirjaamatonta äänestystä äänioikeusrekisteriin.

Keskusvaalilautakunta sulki hyväksytyt vaalikuoret kestäviin päällyksiin, jot­ka sinetöitiin ja toimitettiin kunnantalon lähiarkistoon säilytettäväksi. 

Todettiin, että äänestysalueittain hyväksytyt ennakolta äänestäneet jakautuivat seu­raa­vas­ti:
001   Kirkonkylä       51
002   Merenlahti         6
003   Vehkataipale    29
004   Kirjamoi          40

Yhteensä               126

Keskusvaalilautakunta totesi, että hyväsyttyjä ennakkoäänestysasiakirjoja on koko ennakkoäänestysajalta seuraavasti:
001   Kirkonkylä      637
002   Merenlahti        37
003   Vehkataipale   156
004   Kirjamoi         633

Yhteensä               1463

Hylättyjä ennakkoäänestysasiakirjoja ei ole yhtään kappaletta.

Ennakkoon äänestäneiden lukumäärät merkittiin vaalitietojärjestelmään.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa