Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Ennakkoäänestysvirkailijoiden nimeäminen

 

Keskusva 15.03.2023 § 5  

54/00.02.10/2023  

 

 

Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri

 p. 0400 228 556

 juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

 

Ennakkoäänestys järjestetään kunnan toimesta Taipalsaaren kirjastossa Saimaanharjulla 22. - 28.3.2023 sekä kunnantalolla 24. ja 27.3.2023.

 

Ennakkoäänestyksen suorittamiseksi tulee nimetä vaalitoimitsijoita, joita

on kummassakin äänestyspaikassa oltava läsnä vähintään kaksi, koko

äänestystapahtuman ajan. Lisäksi tarvitaan apu- ja varahenkilöitä.

 

Vaalitoimitsijana yleisessä ennakkoäänestyspaikassa ei saa olla eduskuntavaalien ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa eikä vanhempansa. Yleisenä kelpoisuusvaatimuksena on lisäksi, että vaaliviranomaisena ei saa olla vajaavaltainen henkilö (ts. alle 18-vuotias tai vajaavaltaiseksi julistettu).

 

Kunnantoimistolla on haettu henkilöitä vaalitoimitsijoiksi.

 

Lisäksi on syytä valtuuttaa lautakunnan puheenjohtaja tai sihteeri tar­vit­taes­sa nimeämään lisää ennakkoäänestysvirkailijoita, jos tilanne esim. sai­ras­tu­mis­ten tai muiden esteiden vuoksi sitä edellyttää.

     

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti nimetä eduskuntavaalien 2023 osalta Taipalsaarella ennakkoäänestysvirkailijoiksi seuraavat henkilöt: Eija Flinkhammar, Kirsi Honkatukia, Virpi Ali-Hokka, Kaija Mikkola, Jouko Korhonen ja Sanna Pesu.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti valtuuttaa puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan yhdessä sihteerin kanssa tarvittaessa nimeämään lisää ennakkoäänestysvirkailijoita.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa