Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 20.10.2022/Pykälä 220

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Energiasäästö toimenpiteisiin osallistuminen

 

Tekla 20.10.2022 § 220  

141/10.03.01.03.01/2022  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 p. 040 774 9252

 

 

Energian säästötoimet ensi talvelle ovat tarpeen ja kuntalaisilta on tullut hyvin paljon kyselyä, kuinka kunta ottaa osaa energiatalkoisiin ja "Astetta alemmas" kamppanjaan.

 

Taipalsaaren kunnassa ei ole viime vuosina kokeiltu katuvalaistusten osittaista pimentämistä, mutta muissa kunnissa tätä on testattu. Kokemukset ovat olleet hyviä. Katuvalojen osalta on perusteltua harkita niiden pimentämistä muutaman tunnin ajaksi talven 2022 - 2023 aikana yön hiljaisina tunteina.

Lisäksi on perusteltua pohtia kesän 2023 osalta, tarvitaanko valaistuksia lainkaan toukokuun ja elokuun välissä.

 

Julkisten rakennusten lämpötiloja on syytä tarkastella ja pudottaa tarvit-taessa niin, että huonetilojen lämpötilat ovat 19-21 asteen välillä. Lisäksi julkisten rakennusten valaistusten osalta olisi suotavaa suorittaa harkintaa käytön suhteen, kuitenkaan turvallisuutta vaarantamatta.

 

Tekninen toimi selvittää vielä julkisten kohteiden aurinkoenergia potenti-aalin ja tämän osalta tehtäneen päätöksiä myöhemmin. Lisäksi kunnan kahden kohteen öljylämmityksestä olisi syytä luopua ja tulevina vuosina investoida vaihtoehtoisiin lämmitysjärjestelmiin.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Samuli Kakko

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää sammuttaa katuvalot ensi talvena klo 00-04 välisenä aikana. Yöaikainen katuvalojen pimentäminen alkaa 1.11.2022 ja jatkuu koko talven huhtikuun loppuun. Toukokuun alussa katuvalaistukset sammutetaan kokonaan käytöstä vuoden 2023 elokuun loppuun asti. Julkisten rakennusten lämmityksen tarve toteutetaan yllä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti katuvalojen sammuttamisesta 1.12.2022 alkaen klo 00-04 välisenä aikana jatkuen huhtikuun loppuun. Toukokuun alusta alkaen katuvalaistukset ovat pois käytöstä vuoden 2023 elokuun loppuun asti.
Julkisten rakennusten lämmityksen tarve toteutetaan yllä esitetyn mukaisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa