Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 17.12.2021/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Vaalilautakuntien kulujen korvaus

 

Keskusva 17.12.2021 § 64  

334/00.02.10/2021  

 

 

Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri

 p. 0400 228 556

 juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

 

Vaaleissa vaalilautakunnat toimivat äänestysalueittain käytännön vaalien toimittajina. Niiden toimintaa säädellään vaalilaissa ja muissa ohjeissa. Vaalilautakunnan tulee olla mm. koko vaalipäivän ajan päätösvaltainen.

 

Vaalilautakuntien kannattaa hankkia äänestyspaikalle esim. pientä välipalaa ja kahvia ym. Taipalsaarella ei ole ollut selkeää päätöstä näiden kulujen korvaamisesta.

 

Kulut voidaan korvata keskitetysti kullekin vaalilautakunnan puheenjohtajalle. Korvauksen määrä voidaan sitoa vaalipäivän aikana vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten lukumäärään.

  

  

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti että jatkossa kunkin vaalilautakunnan puheenjohtajalle korvataan 10 euron kulukorvaus kutakin vaalipäivän aikana vaalilautakunnan toimintaan osallistunutta jäsentä ja varajäsentä kohti. 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa