Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.12.2021/Pykälä 93

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2021-2025

 

Kh 30.11.2021 § 266 

313/00.02.00/2021 

 

 

Kh 28.06.2021 § 140

91/00.02.00/2021

 

Valmistelija: Jarkko Koho, hallintojohtaja

p. 044 767 1101

jarkko.koho@taipalsaari.fi

 

 

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan kunnan kes­kus­vaa­li­lau­ta­kun­ta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä va­ra­­se­niä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen jär­jes­tyk­seen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Jäsenistä valtuuston on määrättävä yk­si puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi. Sekä jäsenten että va­ra­­sen­ten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kun­ta­vaa­leis­sa (vuoden 2021 vaalit) esiintyneitä äänestäjäryhmiä.

 

Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edel­li­sis­sä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edel­lyt­tää, että kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kau­an kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, kes­kus­vaa­li­lau­ta­kun­taan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun eh­do­kas­ha­ke­muk­sen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen eh­dok­kaak­si, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaa­leis­sa. Käytännössä tämä työskentelyeste voi tulla ajankohtaiseksi vas­ta seuraavissa kuntavaaleissa vuoden 2025 kesäkuussa.

 

Vaalilain 13 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan toimikausi on sama kuin val­tuus­ton toimikausi.

 

Kj Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto päättää toimikaudeksi 2021 - 2025

 

  1. valita keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä sekä kuusi varajäsentä, jot­ka asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten si­jaan; ja
  2. valita jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kh Hyväksyttiin.

 

 

Kv 04.08.2021 § 45

91/00.02.00/2021 

 

 

Kh Kunnanvaltuusto päättää toimikaudeksi 2021 - 2025

 

  1. valita keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä sekä kuusi varajäsentä, jotka asetetaan siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan; ja
  2. valita jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kv Hyväksyttiin.

 

  1. Valtuusto päätti valita keskusvaalilautakuntaan seuraavat henkilöt:

 

 

Varsinainen jäsen

Varajäsenet järjestyksessä

1. Heikki Räisänen

1. Kirsti Siitonen

2. Helena Melkko

2. Pertti Hintsanen

3. Piia Heikkinen

3. Mari Hulkkonen

4. Timo Karhu

4. Turo Haapamäki

5. Vesa Kukkonen

5. Annikki Sirén

 

6. Juha-Pekka Heiskanen

 

2.

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaksi valittiin Heikki Räisänen ja varapuheenjohtajaksi Helena Melkko.

 

 

Kh 30.11.2021 § 266 

313/00.02.00/2021

 

 

Valmistelija Satu Tuomela, hallintosihteeri

p. 040 630 4838

satu.tuomela@taipalsaari.fi

 

 

Aluevaaleihin 2022 on ilmoittautunut ehdokkaaksi kolme valtuutettua, jotka on valittu keskusvaalilautakuntaan (kv 4.8.2021 § 45):

Timo Karhu (PS), varsinainen jäsen

Turo Haapamäki (SDP), 4. varajäsen

Juha-Pekka Heiskanen (PS), 6. varajäsen

 

Koska aluevaaleissa ehdolla oleva henkilö on esteellinen toimimaan keskusvaalilautakunnassa, niin heidän tilalleen tulee valita uudet jäsenet. Valinnassa tulee huomioida vaalilain 13 §:n säännökset.

 

Oheismateriaali

-        Timo Karhun eronpyyntö 25.11.2021

-        Turo Haapamäen eronpyyntö 23.11.2021

-        Juha-Pekka Heiskasen eronpyyntö 24.11.2021

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että Timo Karhulle myönnetään ero keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä, sekä, että Turo Haapamäelle ja Juha-Pekka Heiskaselle myönnetään ero keskusvaali- lautakunnan varajäsenyydestä.

Kunnanvaltuusto valitsee uuden varsinaisen jäsenen ja kaksi varajäsentä keskusvaalilautakuntaan, jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2021-2025. 

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kokoustauko ennen asian käsittelyä klo 21.18 - 21.26.

Turo Haapamäki jääväsi itsensä asian käsittelyn ajaksi ja poistui kokouksesta klo 21.26 - 21.29.

 

 

Kv 08.12.2021 § 93  

313/00.02.00/2021  

 

 

Liitteet

-        Timo Karhun eronpyyntö 25.11.2021

-        Turo Haapamäen eronpyyntö 23.11.2021

-        Juha-Pekka Heiskasen eronpyyntö 24.11.2021

  

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää myöntää Timo Karhulle eron keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä, sekä Turo Haapamäelle ja Juha-Pekka Heiskaselle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä.

Kunnanvaltuusto valitsee uuden varsinaisen jäsenen ja kaksi varajäsentä keskusvaalilautakuntaan, jäljellä olevaksi toimikaudeksi 2021-2025. 

 

Päätös 1) Myönnettiin ero Timo Karhulle keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä, sekä Turo Haapamäelle ja Juha-Pekka Heiskaselle keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä.

2) Valittiin keskusvaalilautakunnan varsinaiseksi jäseneksi Antero Hiltunen, 4. varajäseneksi Jorma Lohi ja 6. varajäseneksi Tommi Kukkonen.

Kokoustauko pidettiin klo 19.58 - 20.10.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa