RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 57
Kokousasian teksti
Pöytäkirjan tarkastajat
Kv 21.09.2026 § 57
Hallintosäännön 119 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.
Hallintosäännön 120 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.
Valtuuston kokousilmoituksessa on ilmoitettu, että tämän kokouksen pöytäkirja on yleisesti nähtävänä torstaina 24.9.2026. Pöytäkirja tarkastetaan keskiviikkona 23.9.2026.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Iikko B. Voipio ja Niina Ahola.
Päätös
Hyväksyttiin.