RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 04.05.2026/Asianro 72
Kunnanvaltuuston kokouksen 3/2026 päätösten täytäntöönpano ja laillisuusvalvonta
Kh 04.05.2026
Valmistelija Kari Kuuramaa, kunnanjohtaja
p. 040 141 7758
kari.kuuramaa@taipalsaari.fi
Kuntalain 39 §:n mukaisesti kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 27.4.2026 käsitellyt seuraavat asiat:
§ 22 | Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus |
§ 23 | Pöytäkirjan tarkastajat |
§ 24 | Määrärahamuutokset teknisen toimen investointiosuuteen sekä käyttötalouteen |
§ 25 | Leikonlahden kolmen RA-tontin myyntiin asettaminen |
§ 26 | Selvityspyyntö henkilöstön kunnanhallitukselle osoittamien kirjelmien käsittelyperiaatteiden tasapuolisuudesta |
§ 27 | Kuntalaisaloite Sääksi Taipalsaaren nimikkolinnuksi |
§ 28 | Kokouksessa esille tulevat muut asiat |
§ 29 | Valtuustoaloite Yksityistieavustusten tason nostaminen ja lossin ylläpidon turvaaminen Taipalsaarella |
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus Todettuaan, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, eivätkä ylitä valtuuston toimivaltaa ja ovat muutenkin lainmukaisia, päättää kunnanhallitus panna täytäntöön kunnanvaltuuston kokouksessaan 27.4.2026 tekemät päätökset.
Päätös