RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 04.05.2026/Asianro 84
Valtuustoaloite Sakkomaksujen kohdentamisesta yrityksille jotka palkkaavat Taipalsaarelaisen työttömän
Kv 16.02.2026 § 12
Päätös
Taipalsaari-liikkeen valtuustoryhmä jätti aloitteen jossa esitetään, että Taipalsaaren kunta kohdentaa sakkomaksun yrityksille, jotka palkkaavat taipalsaarelaisen työttömän. Tämä palkkaamistuki olisi maksimissaan työttömästä menevän sakkomaksun verran tai yritykselle palkkaamisesta aiheutuvien kulujen verran, kumpi ensin täyttyy.
Allekirjoitettu aloite on pöytäkirjan liitteenä.
Kh 02.03.2026 § 38
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Sakkomaksulla tarkoitetaan työttömyysturvan kuntaosuutta, joka maksetaan Kansaneläkelaitokselle jokaisesta, vähintään 100 päivää työttömyysetuutta nostaneesta kuntalaisesta. Kuntaosuus suurenee työttömyyden pitkittyessä ja sitä maksetaan ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta, peruspäivärahasta ja työmarkkinatuesta. Jos työttömien määrä pienenee, kunnan maksuosuus vähenee.
Kunta on ottanut vuoden 2026 alusta käyttöön rekrytuen, jolla tuetaan yrttäjien mahdollisuutta palkata pitkäaikaistyöttömiä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus pyytää selvitystä työllistämisyksiköltä.
Päätös
Hyväksyttiin.
Kh 04.05.2026
21/00.02.00/2026
Valmistelija Hanne Seppäläinen, työllisyyskoordinaattori
p. 040 660 9637
hanne.seppäläinen@taipalsaari.fi
Työttömyysturvan (ansiosidonnainen päiväraha, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki) kuntaosuus perustuu työttömyysturvalakiin (1290/2002, luku 14 erinäisiä säädöksiä, § 3 a ja § 3 b). Lainsäädännön mukaan työttömän työnhakijan kotikunta osallistuu työmarkkinatuen rahoitukseen portaittain työttömyyden pitkittyessä. Kunnan rahoitusosuus kasvaa työttömyyden keston mukaan 10 prosentista aina 50 prosenttiin, kun työttömyysetuutta on maksettu yli 700 päivältä.
Käytännössä tämä tarkoittaa kunnalle kasvavia kustannuksia pitkäaikaistyöttömyyden pitkittyessä. Keskimääräinen kustannus yhtä työtöntä työnhakijaa kohden on arviolta 74 euroa (10 %) – 372 euroa (50 %) kuukaudessa työttömyyden keston mukaan.
Aloitteessa esitettyyn tarpeeseen vähentää kunnalle kohdistuvia työttömyyden kustannuksia ja edistää työllistymistä vastataan kunnassa käytössä olevalla Etelä-Karjalan Rekrytuella. Rekrytuki on suunnattu työnhakijoihin, joista kunta maksaa työmarkkinatuen kuntaosuutta (vähintään 201 päivää työttömyysetuutta saaneet), eli niihin henkilöihin, joiden työllistymisellä on suuri taloudellinen vaikutus kunnalle.
Rekrytuen suuruus on 4 500 euroa työtöntä työnhakijaa kohden, ja se on mitoitettu vastaamaan enimmillään noin 12 kuukauden ajalta kunnalle aiheutuvaa korkeinta kuntaosuusmaksua. Tuen avulla yrityksiä kannustetaan palkkaamaan pitkäaikaistyöttömiä, mikä vähentää kunnan maksuosuutta ja samalla edistää työllisyyttä. Rekrytukea voidaan hyödyntää uusien työsuhteiden lisäksi myös osa-aikatyön tuntien lisäämiseen sekä palkkatuetun työn jatkopolkujen tukemiseen (ei samanaikaisesti palkkatuen kanssa).
Aloitteessa esitetyn mukaisesti yritysten rooli työllistäjinä on keskeinen, ja Rekrytuki toimii konkreettisena kannustimena tähän. Lisäksi kunnassa tuetaan työllistymistä laajemmin: työllisyyskoordinaattori tarjoaa yrityksille tukea mm. rekrytointiin ja työllistämiseen. Työllistämisyksikkö vahvistaa työttömien työnhakijoiden työ- ja toimintakykyä, osaamista sekä työllistymisvalmiuksia. Näiden toimenpiteiden tavoitteena on lyhentää työttömyyden kestoa ja ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä.
Kokonaisuutena arvioiden aloitteen tavoitteet ovat perusteltuja ja vastaavat kunnan nykyisiä toimenpiteitä. Käytössä oleva Rekrytuki sekä muut työllisyyttä edistävät palvelut muodostavat tarkoituksenmukaisen ja kustannusvaikuttavan kokonaisuuden aloitteessa esitettyjen tavoitteiden edistämiseksi.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee työllisyyskoordinaattori Hanne Seppäläisen selvityksen tiedoksi ja päättää, että aloite on tältä osin käsitelty.
Päätös