RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.03.2026/Asianro 48
Tilinpäätös 2025
Kh 23.03.2026
207/02.02.02/2025
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Kuntalain (410/2015) 113 §.n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä.
Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan tai kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Toimintakertomuksessa tulee esittää tiedot myös olennaisista tapahtumista tilikaudelta ja sen päättymisen jälkeen. Samalla arvioidaan myös kunnan toiminnan ja talouden tulevaa kehitystä. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.
Kuntalain 114 §.n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen.
Talousarvion sitovia eriä ovat hallintosäännön 72 §:n mukaisesti valtuuston hyväksymät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, niiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Talousarviossa asetettujen tavoitteiden toteutumisesta ja siihen liittyvästä raportoinnista vastaavat tehtäväalueiden toiminnasta ja taloudesta vastaavat toimielimet ja viranhaltijat.
Tilikauden 2025 tulos oli 151.366,81 euroa. Edellisenä vuonna tulos oli 553.940,21 euroa. Tilikauden ylijäämä oli poistoeron jälkeen 244.101,13 euroa. Alkuperäinen talousarvio oli 28.217,60 ylijäämäinen.
Toimintakate oli -12.596.718,21 euroa, joka oli -759.219,19 euroa alle talousarvion.
Verotulokertymä oli 11.715.238,46 euroa. Talousarvioon nähden verotuloja saatiin 286.761,54 euroa vähemmän. Edelliseen vuoteen verrattuna laskua oli 219.608,99 euroa.
Valtionosuuksia saatiin 2.677.969,00 euroa, joka on 5623,00 euroa muutettua talousarviota vähemmän ja edellisen vuoden kertymään verrattuna 327.937,00 euroa enemmän.
Vuosikate oli ennakoitua vahvempi, ollen 1.598.567,56. Talousarviossa ennakoitiin 1.367.524,60 euron vuosikatetta. Edellisen vuoden vuosikate oli 2.016.668,46 euroa.
Investointien nettomenot 1.051.933,25 euroa.
Tilinpäätöksen jälkeen kertynyttä ylijäämää on 4.321.329,00 euroa.
Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty kaikki tytäryhteisöt, samoin kaikki kuntayhtymät, joissa kunta on osallisena. Lisäksi konsernitilinpäätöksessä on huomioitu myös osakkuusyhteisö Saimaan Kuitu Oy.
Konsernin vuosikate oli 1.894.862,61 euroa ja tilikauden tulos oli 105.889,09 ja ylijäämä tilinpäätössiirtojen jälkeen 105.791,71 euroa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy ja allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajille tarkastettavaksi ja edelleen tarkastuslautakunnalle arvioitavaksi sekä saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tilikauden 2025 tuloksen, 151.367 euroa ylijäämäinen, käsittelystä seuraavaa - kirjataan lisäksi poistoeron vähennystä yhteensä 93.000 euroa - siirretään edellä olevista laskettu tilikauden ylijäämä 244.101 euroa taseen edellisten tilikausien yli-/alijäämä -tilille.
Lisäksi kunnanhallitus oikeuttaa taloushallinnon tarvittaessa tekemään tilinpäätökseen mahdollisia teknisluonteisia, pieniä ja tilinpäätöksen kannalta epäolennaisia tarkennuksia ja oikaisuja ennen kunnanvaltuuston käsittelyä.
Päätös