Dynasty tietopalvelu
Taipalsaaren kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 19



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite Tilapäisen valiokunnan perustaminen

 

Kv 16.02.2026 § 15 

     

Päätös 

Taipalsaari-liikkeen Marja Tiitto jätti aloitteen jossa esitetään tilapäisen valiokunnan perustamista seuraaviin asioihin

  • kunnanjohtajan luottamuksen selvittäminen
  • hallinnon ja kunnanhallituksen toiminnan tarkastaminen

Aloitteen perusteluina on mainittu mm. johtamisongelmat, avoimuuden puute, talousasioiden puutteellinen hoito, työhyvinvointi, työsuojelu, kunnanhallituksen puheenjohtajan toiminta sekä luottamushenkilöiden eriarvoistaminen tiedonkulussa.

Aloitteen ovat lisäksi allekirjoittaneet

  • Taipalsaari-liikkeen Jaana Arponen, Mari Hulkkonen ja Seppo Mutta
  • SDP:n Turo Haapamäki, Marika Frilander ja Anne Temonen sekä
  • Vihreiden Kirsti Siitonen.

Allekirjoitettu aloite on pöytäkirjan liitteenä.

 

 

Kh 02.03.2026 § 41 

 

Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja

 p. 040 637 4246

 tuomas.yliruka@taipalsaari.fi

 

 

Valtuuston kokouksessa, 16.2.2026, on tehty aloite tilapäisen valiokunnan perustamisesta kunnanjohtajan luottamuksen selvittämiseksi ja hallinnon ja kunnanhallituksen toiminnan tarkastamiseksi.

 

Tilapäinen valiokunta on erityinen valmisteluelin luottamushenkilöiden erottamista sekä kunnnanjohtajan irtisanomista tai muihin tehtäviin siirtämistä koskevissa asioissa. Tilapäinen valiokunta voidaan myös asettaa lausunnon antamista ja hallinnon tarkastamista varten.

Valiokunnan suorittama hallinnon tarkastaminen voi lähinnä koskea jonkin valtuuston tärkeänä pitämän asian erityistä tarkastamista.

Kuntalaki 34 §, 35 § ja 43 §.

 

 

 

Esittelijä Hallintojohtaja Tuomas Yliruka

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus siirtää aloitteen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös 

Hallituksen puheenjohtaja Kukkonen ja kunnanjohtaja Kuuramaa poistuivat esteellisinä kokouksesta klo 17:28. Pykälän käsittelyn ajan puheenjohtajana toimi kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Osmo Laine.

Hallintojohtaja esitteli asian. Asiasta käytiin laaja keskustelu ja keskustelun aikana tehtiin seuraavat ehdotukset:

Edustaja Lohi esitti aloitteen hylkäämistä. Edustaja Kolhonen kannatti esitystä.

Edustaja Ahola esitti tilapäisen valiokunnan perustamista. Edustaja Voipio kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on annettu kaksi pohjaesityksestä poikkeavaa, kannatettua esitystä, joten on suoritettava äänestys.

  1. äänestys, jossa vastakkain edustaja Lohen ja edustaja Aholan esitykset: JAA - Lohen esitys, EI - Aholan esitys.

Annetut äänet: JAA- Laine, Kolhonen, Lohi, EI- Hänninen, Ahola, Voipio. Äänten mentyä tasan, puheenjohtaja Laineen ääni ratkaisi, JAA. Päätökseksi tuli Lohen esitys.

  1. äänestys, jossa vastakkain hallintojohtajan pohjaehdotus ja Lohen esitys: JAA - pohjaehdotus, EI - Lohen esitys

Annetut äänet: JAA: Hänninen, Ahola, Voipio, EI: Laine, Kolhonen, Lohi. Äänten mentyä tasan, puheenjohtaja Laineen ääni ratkaisi, EI. Päätökseksi tuli Lohen esitys.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle valtuustoaloitteen hylkäämistä niin, että tilapäistä valiokuntaa ei nimetä.

 

 

Kv 16.03.2026 § 19  

21/00.02.00/2026  

  

Päätösehdotus 

Kunnanvaltuusto päättää hylätä valtuustoaloitteen niin, että tilapäistä valiokuntaa ei nimetä.

 

Päätös 

Kunnanjohtaja poistui asianosaisjäävinä kokouksesta.

Asiasta käytiin laaja keskustelu. Keskustelun jälkeen Maiju Alve esitti valiokuntaa kevyempää tapaa selvittää asia työryhmän muodossa. Esitystä kannatti Anni Laihanen.

Marja Tiitto esitti, että kunnanvaltuusto päättää asettaa keskuudestaan kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun tilapäisen valiokunnan. Valita tilapäiseen valiokuntaan viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja että tilapäinen valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Että tilapäisen valiokunnan työskentelyssä noudatetaan soveltuvin osin kunnan hallintosäännön määräyksiä ja että asiat käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ja että valiokunta voi ottaa itselleen sihteerin. Esitystä kannattivat Voipio, Arponen, Haapamäki, Valtonen ja Peuha.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tullut kaksi pohjaesityksestä poikkeavaa kannatettua vastaesitystä, on suoritettava äänestys. Äänestystavaksi valittiin nimenhuutoäänestys.

Ensin äänestettiin vastaesityksistä. Ne jotka kannattivat Marja Tiiton esitystä äänestivät JAA ja ne jotka kannattivat Maiju Alven esitystä äänestivät EI.

JAA ääniä annettiin yhteensä 14 kappaletta (Arponen, Frilander, Haapamäki, Hulkkonen, Valtonen, Hänninen, Siitonen, Mutta, Niiva, Peuha, Seppäläinen, Temonen, Tiitto ja Voipio).

EI ääniä annettiin yhteensä 13 kappaletta (Ahola, Alve, Ohtamaa, Kolhonen S., Kukkonen, Laihanen, Laine, Lohi, Löyttynen, Mikkonen, Rehunen, Suutari ja Turunen).

Puheenjohtaja totesi, että Marja Tiiton esitys voitti. Seuraavaksi äänestettiin hallituksen pohjaesityksestä ja Marja Tiiton vastaesityksestä.

Ne jotka kannattivat hallituksen pohjaesitystä äänestivät JAA ja ne jotka kannattivat Marja Tiiton vastaesitystä äänestivät EI.

JAA ääniä annettiin yhteensä 11 kappaletta (Ahola, Ohtamaa, Kolhonen S., Kukkonen, Laine, Lohi, Löyttynen, Mikkonen, Rehunen, Suutari ja Turunen).

EI ääniä annettiin yhteensä 15 kappaletta (Alve, Arponen, Frilander, Haapamäki, Hulkkonen, Valtonen, Hänninen, Siitonen, Mutta, Niiva, Peuha, Seppäläinen, Temonen, Tiitto ja Voipio).

TYHJÄÄ äänesti yksi (Laihanen).

Puheenjohtaja totesi, että Marja Tiiton vastaesitys voitti.

Päätöksen sisällöstä käytiin keskustelua. Keskustan valtuustoryhmä vaati suhteellista vaalia (kuntalaki 105§).

Puheenjohtaja totesi, että pidetään neuvottelutauko klo 19.23 - 19.55.

Marko Suutari poistui kokouksesta klo 19.40.

Tauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että vastaesityksessä esitetty valiokunnan valtuustoryhmien paikkajako ei sopinut kaikille ryhmille. Tämän jälkeen keskusteluun nousi suhteellisen vaalin järjestäminen paikkajaosta.

Puheenjohtaja päätti keskeyttää kokouksen klo 20.03 ja että kokousta jatketaan 24.3.2026 klo 18.00.

Kokousta jatkettiin 24.3.2026 klo 18.00. Suoritettiin nimenhuuto, todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi sekä todettiin, että aiemmin valitut pöytäkirjantarkastajat jatkavat toimessaan myös kokouksen jatkon osalta.

Puheenjohtaja kertasi 16.3.2026 kokouksen vaiheet ja kertoi 20.3.2026 pidetyn valtuustoryhmien puheenjohtajien tapaamisessa sovituista asioista: Tapaamisen kutsui kokoon valtuuston puheenjohtaja. Läsnä hänen lisäkseen olivat Sanna Kolhonen (Kesk), Mari Hulkkonen (Taipalsaari-liike), Kia Hänninen (SDP) ja Leo Peuha (Kok). Lisäksi tapaamiseen osallistuivat suhteellisten vaalien vaalilautakunnan puheenjohtaja Jarmo Turunen sekä hallintojohtaja Tuomas Yliruka. Vihreiden Eeva Kurenniemi ei ollut paikalla, mutta valtuuston puheenjohtaja kävi asian hänen kanssaan läpi puhelimitse ennen muiden tapaamista.

Tapaamisessa käytiin läpi, mikä tilapäisen valiokunnan kokoonpanoksi muodostuisi tekemällä valinta  suhteellisen vaalin kautta. Se olisi seuraava:

 

varsinainen jäsen

varajäsen

Keskusta

mies

mies

Keskusta

nainen

nainen

Taipalsaari-liike 

nainen

mies

SDP

nainen

nainen

Kokoomus

mies

nainen

Valintojen hyväksyminen ja niiden toteuttaminen yllä esitetyllä tavalla sovittiin kuitattavaksi valtuuston puheenjohtajan lähettämään sähköpostiin ryhmien puheenjohtajien toimesta vastaamalla "vastaa kaikille".

Kaikki valtuustoryhmien puheenjohtajat kuittasivat asian hyväksytyksi ennen jatkokokouksen alkamista. Vihreiden Eeva Kurenniemen sähköposti 24.3.2026 pöytäkirjan liitteenä.

Valtuustoryhmät nimesivät tilapäiseen valiokuntaan seuraavat jäsenet ja varajäsenet:

 

Varsinainen jäsen

Varajäsen

Keskusta

Kirsi Rehunen

Leea Ohtamaa

 

Ilpo Mikkonen

Marko Suutari

SDP

Jenni Valtonen

Hanne Seppäläinen

KOK

Leo Peuha

Pia Lumme

Taipalsaari-liike

Marja Tiitto

Heikki Niiva

Valtuusto päätti nimetä tilapäiseen valiokuntaan yllä mainitut henkilöt.