Dynasty tietopalvelu
Taipalsaaren kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 17


Kokousasian teksti

Pöytäkirjan tarkastajat

 

Kv 16.03.2026 § 17  

  

 

Hallintosäännön 119 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.

 

Hallintosäännön 120 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.

 

Valtuuston kokousilmoituksessa on ilmoitettu, että tämän kokouksen pöytäkirja on yleisesti nähtävänä torstaina 19.3.2026. Pöytäkirja tarkastetaan keskiviikkona 18.3.2026.

 

Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Ilpo Mikkonen ja

Seppo Mutta.

 

 

Päätös 

Hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastetaan keskiviikkona 25.3.2026 ja pöytäkirja on yleisesti nähtävänä torstaina 26.3.2026.