RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.12.2025/Pykälä 132
Lausuntopyyntö Savitaipaleen kunnan rakennusjärjestysehdotuksesta
Tekla 11.12.2025 § 132
278/10.03.00.00/2025
Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja
p. 040 7749 252
samuli.kakko@taipalsaari.fi
Uuden rakentamislain voimaantulon myötä on kuntien rakennusjärjestyksiä päivitettävä. Savitaipaleella, Lemillä, Luumäellä sekä Taipalsaarella rakennusjärjestystä on valmisteltu neljän kunnan yhteistyönä.
Rakennusvalvontojen lisääntyvän yhteistyön vuoksi on ajatuksena ollut, että päivitettävät rakennusjärjestykset olisivat em. kunnissa mahdollisimman yhtenäiset ja valmistelun pohjana on käytetty Kuntaliiton mallipohjaa.
Lautakunta käsitteli Taipalsaaren rakennusjärjestysehdotusta kokouksessaan 13.11.2025, joka oli edellä selostetun pohjalta valmisteltu. Lautakunta palautti ehdotuksen valmisteluun.
Nyt lausunnolla oleva Savitaipaleen rakennusjärjestysehdotus on saman valmisteluprosessin pohjalta syntynyt ehdotus, josta Taipalsaaren tekninen lautakunta lausuu päätöksen mukaisesti.
Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli
Päätösehdotus
Lautakunta antaa lausuntonsa kokouksessa
Päätös
Taipalsaaren tekninen lautakunnan vastine lausuntopyyntöön: Taipalsaaren tekninen lautakunta toivoo, että Savitaipaleen kunta huomioisi rakennusjärjestystä valmistelleessaan alueen erityispiirteen, mm. kunnan sijainnin Vuoksen vesistön äärellä. Rakennusjärjestyksen laadinta on tehty kuntaliiton valmistelemalle pohjalle. Kuntaliiton pohja ottaa huomioon kenties enemmän suurten kuntien tarpeita eikä huomioi pienten maalaiskuntien erityispiirteitä. Tästä huolimatta rakennusjärjestys on syytä laatia kuntaliiton mallipohjan rakenne säilyttäen. Tekninen lautakunta toivoo myös, että Savitaipaleen kunta pyrkii laatimaan rakennusjärjestyksen, joka soveltuu Etelä-Karjalan pienten kuntien tarpeisiin.