RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kv 13.10.2025 § 74
Hallintosäännön 98 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä sähköisesti vähintään kuusi päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai –velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Valtuuston kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty 7.10.2025 sähköpostitse valtuutetuille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai –velvollisuus.
Kokouskutsu on julkaistu kunnan internet-sivuilla 3.10.2025.
Jäsen ilmoittaa esteellisyytensä ja perusteen kokouksen järjestäytymisessä ja ennen asian käsittelyä.
Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |