RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 89
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kierminkallion ranta-asemakaavan OAS
Tekla 25.09.2025 § 89
210/10.02.03/2025
Valmistelija Samuli Kakko
Tekniselle toimelle on toimitettu 10.9.2025 Kierminkallion ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma alueidenkäyttölain 74.1 §:n mukaisesti.
Suunnittelualue sijaitsee Jauhialan kylässä Ylikorven alueella ja se käsittää kuuden kiinteistön muodostaman kokonaisuuden. Kolmella kiinteistöistä on jo olemassa olevaa rakennuskantaa ja kolme on kokonaan rakentamatta. Alueelle on hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.5.2025 § 25 Kirkonkylän, Saimaanharjun ja Ketveleen osayleiskaava.
Kierminkallion ranta-asemakaavan tavoitteeksi on ilmoitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa seuraavaa:
”Alueelle hyväksytyssä osayleiskaavassa (kts. kohta 5.3) Rakentamisalueiden sijoittelussa ei ole mm. kaavan mittakaavasta ja vaativasta topografiasta johtuen kaikilta osin optimaalisella tavalla rajattu rakennuspaikkoja. Ranta-asemakaavassa tarkennetaan ja täydennetään tältä yleiskaavaratkaisua ottamalla yksityiskohtaisesti huomioon maasto- ja luontosuhteita. Yleiskaavan kokonaiskerrosaloja ei ylitetä, mutta korttelialueiden käyttötarkoitusta ja kerrosalojen jakautumista eri käyttötarkoituksiin täsmennetään. Kiinteistön Kierminkallio 1-1118 rantaan osoitetaan rantasaunan rakennusala.”
Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 34 §:n mukaisesti kunta voi esittää maanomistajalle suunnitelmaa koskevat huomautuksensa ja ehdotuksensa suunnitelman täydentämiseksi. Mikäli kunnalla ei ole huomautettavaa suunnitelmista kunta asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti.
Esittelijä Kunnanrakennusmestari Lauri Kykkänen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti 30 päivän ajaksi, jonka aikana osallisille varataan mahdollisuus esittää mielipiteensä suunnitelmista.
Päätös Tekninen lautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti 30 päivän ajaksi, jonka aikana osallisille varataan mahdollisuus esittää mielipiteensä suunnitelmista.
| Edellinen asia | Seuraava asia |