Dynasty tietopalvelu
Taipalsaaren kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.09.2025/Pykälä 86


 

Lisämäärärahaesitys palaneen rivitalon raivaustöihin

 

Tekla 25.09.2025 § 86  

225/10.03.02.00/2025  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Vanhan sairaalan alueelta paloi kaksi rivitaloa elokuussa. Rakennukset paloivat hyvin pitkälti maan tasalle, mutta palamattomat jätteet (tiilet, pellit, puurakenteet ja perustukset) tulee hävittää alueelta. Alue olisi hyvä putsata ennen talven tuloa. Peruspurkutyöt kuuluvat kunnan vastuulle, mutta jos purkujätteissä on palamisen takia tulleita haitta-aineita ja ne vaikuttavat kustannuksiin, niistä vastaa vakuutusyhtiö.

Taipalsaaren kunnalla ei ole varattu rakennusten purkuun määrärahaa tälle vuodelle. Tekninen toimi on pyytänyt urakkatarjoukset kolmelta urakoitsi-jalta ja saanut muodostettua tarvittavan määräraha arvion kohteen jättei-den hävittämiseksi. Määräraha jota esitetään on 50 000 €.

 

 

Esittelijä Kunnanrakennusmestari Lauri Kykkänen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy esitetyn määrärahamuutoksen 50 000 € ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukseen ja valtuustoon.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyy esitetyn määrärahamuutoksen 50 000 € ja esittää sitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukseen ja valtuustoon.