Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Esityslista 02.06.2025/Asianro 40

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuuston kokousaika, kokouskutsun julkaiseminen ja pöytäkirjan yleisesti nähtävillä pitäminen

 

Kh 26.05.2025 § 109 

 

Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja

 p. 040 637 4246

 tuomas.yliruka@taipalsaari.fi

 

 

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja

myös silloin kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.

Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä, ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

 

Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. Hallintosääntö 98 §:n mukaan kokouskutsu on lähetettävä kullekin valtuutetulle sähköisesti vähintään kuusi päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla.

 

Hallintosäännön 99 §:n mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.

 

Valtuusto päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan.

 

Toimikaudella 2021 - 2025 valtuusto piti kokouksensa pääsääntöisesti kuukauden kolmantena maanantaina alkaen klo 18, niinä kuukausina kuin oli tarpeellista.

 

Hallintosäännön 119 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.

 

Valtuuston hyväksymän hallintosäännön 158 §:n mukaan pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Hallintosäännön 30 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintojohtaja.

 

Hallintosäännön 120 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.

 

Pöytäkirja siihen liittyvine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen

voidaan panna nähtäväksi vasta sen jälkeen kun se on allekirjoitettu ja tarkastettu.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää toimikaudellaan

1. pitää valtuuston kokoukset kunnantalolla pääsääntöisesti kuukauden kolmantena maanantaina alkaen klo 18, niinä kuukausina kuin on tarpeellista

2. julkaista valtuuston kokouskutsu kunnan verkkosivujulkaisuna

3. lähettää valtuuston kokouskutsu ja esityslista, silloin kun erityiset syyt eivät sitä estä, kunkin valtuustoryhmän ensimmäiselle varavaltuutetulle

ja

4. laittaa valtuuston pöytäkirja yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille viimeistään kokousta seuraavan viikon perjantaina.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 02.06.2025     

113/00.02.00/2025  

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää toimikaudellaan 1.6.2025 - 31.5.2029

1. pitää valtuuston kokoukset kunnantalolla pääsääntöisesti kuukauden kolmantena maanantaina alkaen klo 18, niinä kuukausina kuin on tarpeellista

2. julkaista valtuuston kokouskutsu kunnan verkkosivujulkaisuna

3. lähettää valtuuston kokouskutsu ja esityslista, silloin kun erityiset syyt eivät sitä estä, kunkin valtuustoryhmän ensimmäiselle varavaltuutetulle

ja

4. laittaa valtuuston pöytäkirja yleisesti nähtäville kunnan verkkosivuille viimeistään kokousta seuraavan viikon perjantaina.

 

Päätös  

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa