RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 121
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenen ja varajäsenen vaali toimikaudeksi 2025 -2029
Kh 26.05.2025 § 121
122/00.02.00/2025
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Kuntalain 14 § mukaan kunnassa on valtuusto, joka vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää kunnan päätösvaltaa. Kuntalain
59 § mukaan yhtymävaltuustoon sovelletaan, mitä valtuustosta säädetään. Yhtymävaltuuston jäsenet valitsee kunta perussopimuksessa sovitulla tavalla.
Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän voimassa olevan perussopimuksen sekä samansisältöisen jäsenkuntien hyväksymän 1.6.2017 voimaan tulleen
perussopimuksen mukaan:
Kukin jäsenkunta valitsee yhtymävaltuustoon yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen kutakin peruspääomaosuuden alkavaa sataatuhatta (100.000) euroa kohti. Taipalsaaren kunnan osuus Etelä-Karjalan koulutuskuntyhtymän peruspääomasta on 35.458,29 €. Näin ollen Taipalsaaen kunta nimeää yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen
varajäsenen.
Yhtymävaltuuston jäsenen tulee olla jäsenkuntansa kunnanvaltuuston jäsen tai varajäsen. Yhtymävaltuuston jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Yhtymävaltuustossa edustettuna olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuna olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta yhtymäkuntien alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.
Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen samasta ryhmästä kuin varsinainen jäsen.
Yhtymävaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa toimikaudekseen.
Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto valitsee Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon yhden varsinaisen jäsenen ja hänelle yhden henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudeksi 2025 - 2029.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |