RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 113
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Tarkastuslautakunnan vaali toimikaudeksi 2025 - 2029
Kh 26.05.2025 § 113
109/00.02.00/2025
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Kuntalain 121 § koskien tarkastuslautakuntaa kuuluu seuraavasti
"Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on
- valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat
2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet
kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla
3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää
4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteen- sovittamisesta
5) valvoa kuntalain 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi
6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.
Kuntalain 75 §:n mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole
1) kunnanhallituksen jäsen
2) pormestari ja apulaispormestari
3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen
4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai
säätiön palveluksessa eikä
5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen."
Tarkastuslautakunnan tehtävistä on säädetty lisäksi kunnan hallintosäännössä.
Kuntalain 31 §:n nojalla toimielimen varajäsenistä on voimassa, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään.
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tarkastuslautakunnan tehtävät jatkuvat
siihen saakka, kunnes toimikauden viimeisen tilikauden tilintarkastus on
suoritettu ja tilintarkastuskertomus on käsitelty valtuustossa. Uudelle valittavalle tarkastuslautakunnalle kuuluvat vaalivuoteen kohdistuvat asiat, vaikka vanha tarkastuslautakunta onkin toiminut vielä vuoden 2025 toukokuun loppuun asti.
Kuntalain mukaan valtuusto voi vapaasti päättää toimielinten toimikauden
pituudesta. Lähtökohtana on, että toimielimen toimikausi on sama kuin valtuuston toimikausi, mutta valtuusto voi päättää lyhyemmästä toimikaudesta. Tarkastuslautakunnan tehtävien hoito vaatii pitkäjänteisyyttä, joten tarkoituksenmukaista on valita lautakunta valtuuston koko toimikaudeksi.
Taipalsaaren kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan tarkastuslautakunnassa on 5 jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää
1. määrätä tarkastuslautakunnan toimikauden pituudeksi valtuuston toimikauden
2. valita tarkastuslautakuntaan valtuutetuista puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan
3. valita tarkastuslautakuntaan kolme muuta jäsentä ja
4. valita kullekin jäsenelle ja puheenjohtajalle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |