Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 111

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnanhallituksen toimikausi ja kunnanhallituksen jäsenten vaali

 

Kh 26.05.2025 § 111  

24/00.02.00/2025  

 

 

Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja

 p. 040 637 4246

 tuomas.yliruka@taipalsaari.fi

 

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Kunnanhallitus edustaa kuntaa työnantajana ja vastaa kunnan henkilöstöpolitiikasta. Kunnanhallitus vastaa kunnan toiminnan yhteensovittamisesta. Lisäksi kunnanhallitus vastaa toiminnan omistajaohjauksesta ja huolehtii kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä.

 

Valtuuston 19.5.2025 § 27 hyväksymän hallintosäännön 7 §:n mukaan

kunnanhallituksessa on 7 jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen toimikaudeksi puheenjohtajan ja 2 varapuheenjohtajaa. Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Hallintosäännössä ei ole määräystä kunnanhallituksen toimikauden pituudesta. Lähtökohtaisesti toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Aiemmin hallintosäännössä on ollut määräys, että hallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

 

Kuntalain 73 § koskien vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen kuuluu seuraavasti

 

"Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan

 

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa

oleva henkilö

 

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa

 

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai

muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; eikä

 

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

 

Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai

muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai

kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia

henkilöitä."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää

1. kunnanhallituksen toimikaudeksi kaksi vuotta siten, että nyt valittavan
kunnanhallituksen toimikausi päättyy 31.5.2027

2. valita kunnanhallituksen toimikaudeksi valtuutetuista
kunnanhallitukseen seitsemän jäsentä sekä heille henkilökohtaiset
varajäsenet ja

3. nimetä jäseniksi valituista kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa