RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Valtuustoryhmien muodostaminen valtuuston toimikaudeksi 2025 - 2029
Kh 26.05.2025 § 110
108/00.02.00/2025
Valmistelija Tuomas Yliruka, hallintojohtaja
p. 040 637 4246
tuomas.yliruka@taipalsaari.fi
Kuntalain 19 §:n mukaan valtuustotyöskentelyä varten valtuutetut voivat
muodostaa valtuustoryhmiä. Valtuustoryhmän voi muodostaa yksikin valtuutettu.
Hallintosäännön 94 § kuuluu seuraavasti
"Valtuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä valtuustotyöskentelyä varten. Valtuustoryhmän muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on annettava valtuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus. Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen."
Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuutetut voivat halutessaan jättää hallintosäännön 94 §:n mukaiset kirjalliset ilmoitukset valtuustoryhmästä hallintojohtajalle.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |