Dynasty tietopalvelu
Taipalsaaren kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2025/Pykälä 73


Kokousasian teksti

 

Täyttölupa siivouspalvelut

 

Kh 22.04.2025 § 73  

92/00.02.01/2025  

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 7749252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Kirkonkylän koulun yksi laitoshuoltajista irtisanoutui huhtikuun alussa. Jotta koulun perussiivoukset saadaan toteutettua mitoituksen mukaisesti, niin irtisanoutuneen henkilön tilalle joudutaan palkkaamaan uusi työntekijä. Koululla on mitoituksen mukaan kolmen henkilön tarve siivouksien järjestämiseksi ja toistaiseksi mennään sijaispalveluin niin, että kunnantalon laitoshuoltaja on sijoitettuna koululle ja kunnantalolle ostetaan ulkopuolista työvoimaa.

 

Pyydän täyttölupaa laitoshuoltajan paikan täyttämiseksi mahdollisimman pikaisesti.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy laitoshuoltajan tehtävän täyttöluvan.

 

Päätös Hyväksyttiin.