Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Esityslista 12.03.2025/Asianro 15

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Kuntavaalit 2025

 

Nuva 13.02.2025 § 10 

 

   

Nuorisoalan järjestämä demokratiakasvatustapahtuma Nuorten vaalit järjestetään maaliskuussa ennen kunta- ja aluevaaleja. Samaan aikaan vietetään myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemaviikko Politiikkaviikkoa. Nuorten vaalit on kaikille alle 18-vuotiaille nuorille suunnattu vaalitapahtuma, jossa nuoret tutustuvat vaaleihin ja harjoittelevat äänestämistä. Nuorten vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissa vaaleissa ja nuoret toimivat itse vaalitoimitsijoina.

 

Saimaanharjun koulun 7.-9.luokkien oppilaat osallistuvat Nuorten vaaleihin 24.3.-28.3.2025. Vaalitoimitsijoina toimivat koulumme 9.lk oppilaat. Äänestyspäivät (2 päivää ko. viikolla) tarkentuvat lähempänä politiikkaviikkoa.

 

 

  

Päätös Nuorisovaltuusto järjestää vaalipaneelin nuorisotalo Helmessä maaliskuun lopulla.

 

 

Nuva 12.03.2025     

10/00.04.02/2025  

 

 

Nuorisovaltuusto jatkaa vaalipaneelin suunnittelua.

     

 

Päätös  

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa