Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Investointiosuuden määrärahamuutokset

 

Tekla 20.03.2025 § 25 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

 

Taipalsaaren kunnan investointiosuudessa tämän vuoden määrärahoihin on varattu Saimaanharjun koulun piha-alueen kakkosvaiheeseen menopuolelle 200 000 €. Hankkeeseen on varattu määrärahoja vielä vuoden 2026 puolelle. Jotta hanketta saadaan edistettyä, niin osa vuoden 2026 varatuista määrärahoista tulisi osoittaa käytettäväksi jo vuoden 2025 aikana. Vuoden 2025 osuus tulisi arvion mukaan olemaan 260 000 €, joka sisältää kilpailutetun urakan ja valaistuksien rakentamisen samaiselle alueelle.

 

Lisäksi investointiosuuteen on kirjattu valtionavustus väärin. Investointiosuudessa valtionavustukseen on kirjattu 200 000 €, mutta avustusehtojen mukaisesti vuodelle 2025 avustusmäärä on 120 000 €.

 

Polkupyöräpysäköintien kehittämis määrärahaan on varattu menopuolelle 37 500 € sekä tulopuolelle 37 500 €. Valtion avustusehtojen mukaisesti valtio avustaa kuntaa hankkeessa 50 %. Investointiosuuteen on merkattu menopuolen määrärahat väärin. Ne tulisi olla 75 000 €.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Kakko Samuli

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy määrärahamuutokset ja esittää niitä edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa. Vuoden 2025 investointiosaan Saimaanharjun koulun piha-alueen kehittämisen menopuolelle kirjataan 260 000 €, sekä tulopuolelle 120 000 €. Polkyöräpysäköintien kehittäminen kohtaan menopuolelle kirjataan 75 000 €.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 22.04.2025 § 70 

 

 

Valmistelija Samuli Kakko, tekninen johtaja

 p. 040 774 9252

 samuli.kakko@taipalsaari.fi

 

Taipalsaaren kunnan investointiosuudessa tämän vuoden määrärahoihin on varattu Saimaanharjun koulun piha-alueen kakkosvaiheeseen menopuolelle 200 000 €. Hankkeeseen on varattu määrärahoja vielä vuoden 2026 puolelle. Jotta hanketta saadaan edistettyä, niin osa vuoden 2026 varatuista määrärahoista tulisi osoittaa käytettäväksi jo vuoden 2025 aikana. Vuoden 2025 osuus tulisi arvion mukaan olemaan 260 000 €, joka sisältää kilpailutetun urakan ja valaistuksien rakentamisen samaiselle alueelle.

 

Lisäksi investointiosuuteen on kirjattu valtionavustus väärin. Investointiosuudessa valtionavustukseen on kirjattu 200 000 €, mutta avustusehtojen mukaisesti vuodelle 2025 avustusmäärä on 120 000 €.

 

Polkupyöräpysäköintien kehittämis määrärahaan on varattu menopuolelle 37 500 € sekä tulopuolelle 37 500 €. Valtion avustusehtojen mukaisesti valtio avustaa kuntaa hankkeessa 50 %. Investointiosuuteen on merkattu menopuolen määrärahat väärin. Ne tulisi olla 75 000 €.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kuuramaa Kari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy investointiosan määrärahamuutokset yllä esitetyllä tavalla:
- Saimaanharjun koulun piha-alueen kehittämiseksi investointimenoihin kirjataan 260 000 €, sekä tulopuolelle 120 000 €.
- Polkupyöräpysäköintien kehittämisen investointimenoiksi kirjataan 75 000 €.

 

Päätös Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy investointiosan määrärahamuutokset yllä esitetyllä tavalla.

 

 

Kv 28.04.2025 § 17  

89/02.02.00/2024  

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy investointiosan määrärahamuutokset esitetyllä tavalla
- Saimaanharjun koulun piha-alueen kehittämiseksi investointimenoihin kirjataan 260 000 €, sekä tulopuolelle 120 000 €
- Polkupyöräpysäköintien kehittämisen investointimenoksi kirjataan 75 000 €.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa