Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuutettujen julistaminen

 

Keskusva 16.04.2025 § 40 

 

 

 

Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

 

 Edellisessä pykälässä vahvistetusta kuntavaalin tuloksesta julistaa kunnan keskusvaalilautakunta valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi niin monta ehdokasta kuin edellinen valtuusto on päättänyt.

Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen puolueen tai yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Keskusvaalilautakunnan on heti annettava valtuustolle luettelo valtuutetuksi valituista ja heidän varajäsenistään sekä julkaistava sellaisella tavalla kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.                 

 

Pj:n päätösehdotus Keskusvaalilautakunta julistaa valtuutetut toimikaudelle 2025 - 2029 ja antaa valtuustolle luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään.

Keskusvaalilautakunta julkaisee kuulutuksen uusista valtuutetuista kunnan nettisivuilla.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta julisti valtuutetut toimikaudelle 2025 - 2029
oheisen liitteen mukaisesti. Keskusvaalilautakunta antaa valtuustolle luettelon valtuutetuksi valituista ja heidän varajäsenistään.

Keskusvaalilautakunta totesi, ettei pystynyt nimeämään kaikkia varavaltuutettuja ehdokkaiden vähyyden takia.

Keskusvaalilautakunta julkaisee kuulutuksen uusista valtuutetuista kunnan nettisivulla, sekä Etelä-Saimaan ja Länsi-Saimaan sanomat -lehdissä.

 

 

Kv 28.04.2025 § 13  

83/00.02.10/2024  

 

 

Valmistelija Juha Tielinen, keskusvaalilautakunnan sihteeri
p. 0400 228 556
juha.tielinen@taipalsaari.fi

 

 

 Keskusvaalilautakunta julisti valtuutetut toimikaudelle 2025 - 2029
oheisen liitteen mukaisesti. Keskusvaalilautakunta antaa valtuustolle luettelon valtuutetuksi valituista ja heidän varajäsenistään.

Keskusvaalilautakunta totesi, ettei pystynyt nimeämään kaikkia varavaltuutettuja ehdokkaiden vähyyden takia.

Keskusvaalilautakunta julkaisee kuulutuksen uusista valtuutetuista kunnan nettisivulla, sekä Etelä-Saimaan ja Länsi-Saimaan sanomat -lehdissä.

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee asian tiedoksi saaduksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa