Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 67

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuuston jäsenmäärän suhteuttaminen kuntalakiin ja Taipalsaaren kunnan asukaslukuun

 

Kv 16.12.2024 § 67  

44/00.02.00/2024  

Sosiaalidemokraattisen puolueen valtuustoryhmän Piia Heikkinen nosti esille 26.8.2024 jätetyn ja 4.11.2024 kunnanhallituksen käsittelemän valtuustoaloitteen valtuuston jäsenmäärän suhteuttamisesta kuntalakiin ja Taipalsaaren asukaslukuun. Hän esitti, että vaikka asia ei ole valtuuston kokouksen asialistalla, se tulee ottaa heti käsittelyyn, koska asia on kiireellinen. Valtuuston jäsenmäärä pitää ilmoittaa ministeriölle vuoden loppuun mennessä.  Asia tulkittiin myös valmistelluksi, koska kunnanhallitus on käsitellyt asiaa 4.11.2024 kokouksessaan

(kuntalaki 95 §).

 

Puheenjohtaja ehdotti viiden minuutin neuvottelutaukoa lain kohtien tarkistamiseksi.

 

Tauon aikana klo 19.20 - 19.35 valtuustoryhmien puheenjohtajat/edustajat yhteisessä neuvonpidossaan päätyivät siihen tulokseen, että asiassa edetään kuten Heikkinen esitti eli ensin päätetään siitä, otetaanko asia käsiteltäväksi (yksinkertainen enemmistö) ja seuraavaksi asia käsitellään, jos valtuusto niin päättää.

 

Puheenjohtaja totesi, että suoritetaan nimenhuutoäänestys asian käsittelyyn ottamisesta siten, että ne jotka kannattavat asian käsittelyyn ottamista äänestävät JAA ja jotka äänestävät asian käsittelemättä jättämistä, äänestävät EI.

 

Äänestyksessä annettiin yksitoista (11) JAA ääntä (Arponen, Heikkinen, Karhu, Niiva, Parta, Peuha, Aaltonen, Taskila, Tiitto, Tirkkonen ja Voipio) ja yksitoista (11) EI ääntä (Ahola, Lohi, Häkkinen, Kolhonen, Kolhonen S., Kortelainen, Kukkonen, Laine, Mikkonen, Ohtamaa ja Rehunen). Äänestyksen tasatilanteessa puheenjohtajan ääni ratkaisi ja asia päätettiin ottaa käsiteltäväksi.  

 

Puheenjohtaja avasi keskustelun asiasta. Kokoomuksen valtuustoryhmä Leo Peuha ehdotti valtuutettujan määräksi 23. Keskustan valtuustoryhmä Sanna Kolhonen ehdotti, että valtuutettujen määrä pysyy ennallaan 27:nä.

 

Puheenjohtaja totesi, että valtuustoryhmiltä on tullut kaksi toisistaan poikkeavaa ehdotusta ja niistä tulee äänestää. Ne, jotka kannattavat valtuuston koon pienentämistä 23:een, äänestävät JAA ja entisellään 27:nä säilyttämisen puolesta äänestävät EI.

 

Äänestyksessä annettiin seitsemän (7) JAA ääntä (Arponen, Heikkinen, Karhu, Parta, Peuha, Tiitto ja Voipio) ja viisitoista (15) EI ääntä (Ahola, Lohi, Häkkinen, Kolhonen, Kolhonen S., Kortelainen, Kukkonen, Laine, Mikkonen, Niiva, Ohtamaa, Rehunen, Aaltonen, Taskila ja Tirkkonen).

 

Todettiin, että äänestyksen tuloksena äänin 15-7 valtuusto on päättänyt säilyttää jäsenmäärän ennallaan 27:nä.                           

  

 Todettiin asia loppuun käsitellyksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa