Dynasty tietopalvelu Haku RSS Taipalsaaren kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.taipalsaari.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 23.10.2024/Asianro 73

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto

 

Sivla 25.09.2024 § 58 

 

 

 

Valmistelija Sari Juvonen, vastaava nuorisotyöntekijä

 p. 040 668 5587

 sari.juvonen@taipalsaari.fi

 

Taipalsaaren kunta on mukana Ysipykälä -hankkeessa. Hankkeella vahvistetaan nuorisolain 9 §ssä säädettyjen kuntien monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen toimintaa ja varmistetaan niiden tehtävien toteutumista muuttuvissa yhteiskunnallisissa rakenteissa.

 

Nuorten ohjaus- ja palveluverkoston lakisääteiset tehtävät ovat:

 

-          Kasvu- ja elinoloja koskevan tiedon kokoaminen, arvioiminen ja vieminen paikallisen päätöksenteon tueksi,

-          nuorille suunnattujen palveluiden yhteensovittamisen edistäminen, palveluohjauksen kehittäminen sekä tiedonvaihdon sujuvoittaminen.

-          Yhteistyön edistäminen nuorisotoiminnan toteutumiseksi. Nuorisotoiminnalla tarkoitetaan nuorten itsensä luomaa ja tekemää toimintaa.

 

Kunnassa on oltava viranomaisten monialaisen yhteistyön suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten verkostotyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret.

 

Verkoston tehtävien täsmentäminen ja yhteisten tavoitteiden asettaminen on tärkeää, jotta kaikilla toimijoilla ja verkoston jäsenillä olisi yhtenäinen näkemys ja samankaltaiset odotukset siitä, mitä verkoston toiminnalla tavoitellaan.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leinonen Kirsi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää nuorten ohjaus- ja palveluverkostotyöstä Taipalsaarella.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti nuorten ohjaus- ja palveluverkostotyöstä Taipalsaarella. Seuraavassa kokouksessa nimetään edustajat nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon.

Nuorisotyöntekijä Sari Juvonen poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen klo 17.59.

 

 

Sivla 23.10.2024     

77/12.05.01/2024  

 

 

Valmistelija Sari Juvonen, vastaava nuorisotyöntekijä

 p. 040 668 5587

 sari.juvonen@taipalsaari.fi

 

 

 

Taipalsaaren ohjaus- ja palveluverkostoon esitetään nimettäväksi seuraavat henkilöt:

 

Kirsi Leinonen, sivistysjohtaja

Sari Juvonen, vastaava nuorisotyöntekijä

Ville Rautiainen, etsivä nuorisotyöntekijä

Jaana Laitinen, opinto-ohjaaja

Hanna Bohm, hyvinvointiluotsi

Hanne Seppäläinen, hankesuunnittelija (työllistämisyksikkö)

Milla Tynkkynen, kuraattori (EKHVA)

Päivi Sindhu, koulupsykologi (EKHVA)

Sanna Julku, kouluterveydenhoitaja (EKHVA)

Sirkka Pennanen, perhepalvelujen johtaja (EKHVA)

Ei nimetty (rekrytointi käynnissä), nuorten oikeusedustaja (EKHVA)

Silveri Silvennoinen, asiantuntija (TE-palvelut) (varalla asiantuntija Samu Liukka) (vuoden 2024 loppuun asti)

Tuuli-Maria Holm, vastaava nuorisotyönohjaaja (Taipaleen seurakunta)

Roosa Pakarinen, vanhempi rikoskonstaapeli (poliisi)

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Leinonen Kirsi

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää nimetä Taipalsaaren ohjaus- ja palveluverkoston esityksen mukaisesti.

 

Päätös  

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa